Hei Avan ystävä,
keskiviikkona 3.2.2021 tuli kuluneeksi yksi vuosi siitä, kun aloitin Ava-akatemiassa koulutuspäällikkönä.
Perehtyminen kulttuuriin ja työtehtäviin on edennyt nopeasti. Aiemmasta työkokemuksesta on ollut sekä hyötyä että hidastetta. On tullut selväksi, että vaikka tehdään samoja esimies- ja johtamistutkintoja, toimintatavat ja järjestelmät ovat eri taloissa erilaisia. Niihin on opeteltava. Se tarkoittaa treeniä, toistoa ja kärsivällisyyttä. Avassa kehitämme jatkuvasti uusia koulutuksia ja räätälöimme valmennuksia asiakkaiden toiveiden mukaan.
Loikka Keski-Suomesta Helsinkiin
Helsinki on minulle tärkeä kaupunki. Työasunto Kalliossa on ollut yksi täyttynyt unelma. Ajattelin ennen, että vanhana muutan ratikkareitin varteen. Se onnistuikin jo nyt keski-iässä, kun halusin uutta haastetta työuralle. Kotiseudulla Keski-Suomessa etätyö onnistuu hyvin. Tällä hetkellä suurin osa työstä tehdään etänä kotitoimistoilta käsin. Herttoniemessä on tosi hienoa käydä ja tavata työkavereita.
Avattaret eli työkaverit ovat toivottaneet minut ja muut uudet työntekijät tosi lämpimästi tervetulleiksi. Avan asiakkaissa on paljon majoitus- ja ravintola- sekä kaupan alan yrityksiä ja niiden työntekijöitä. Keskustelemme paljon ruoasta. Asiakkaissa on paljon nuoria esimiehiä ja johtajia, joilla tulevaisuudessa on isoja saappaita täytettävinä. Opimme toisiltamme joka päivä.
Maaliskuussa vuosi sitten tilanne maailmalla alkoi näyttää vaikealta. 12.3. torstaina iltapäivällä testasimme etäjärjestelmää ja perjantaina 13.3. siirryimme verkkoon. VirtuaaliAvassa olemme kaikki opetelleet uutta yhdessä asiakkaiden kanssa. Teams ja Meet ovat keskeisiä viestintävälineitä tässä ajassa.
Hienosti olemme onnistuneet toimimaan verkossa. Se on nyt ajateltuna kyllä ollut kulttuurimuutos, jota ei suunniteltu eikä siihen oltu varautuneita tällä tasolla. On opittava elämään sen asian kanssa, että päivittäin ei voi tavata työkavereita ja koulutuksia ei voi järjestää kasvokkain. On hienoa, että tekemistä on niin paljon ja Ava on pärjännyt tässä tilanteessa. Monilla yrityksillä on vaikeat ajat. Asiakkaiden kanssa käymme keskusteluita siitä, mikä on mahdollista ja mikä ei onnistu nyt. Avan arvot ketterä toiminta ja kohtaaminen onnistuvat myös verkossa. Keksimme ratkaisuja yhdessä ja apua saa kysymällä. Se on kantanut meitä eteenpäin.
Saamme paljon palautetta, että tämä toimii ihmeen hyvin näinkin. Digitaidot ovat kehittyneet valtavasti.
Muutosta ja epävarmuutta tulevasta
Keväälle, kesälle ja syksylle oli monia suunnitelmia, joita on jouduttu mukauttamaan. Tokoinrannan työasunnostani näkyy Finlandia-talo, joka on valaistu sinisin valoin. Se muistuttaa siitä, mikä on nyt tärkeintä.
Keväällä osallistuin Growth Mindset -koulutukseen, josta pidin erittäin paljon. On tärkeää olla utelias ja nähdä mahdollisuuksia kasvuun. Growth Mindset -coachingeissa käytetään mm. seuraavia kysymyksiä:
- Mitkä ovat olleet kasvun paikkoja työurallasi?
- Missä asioissa haluat kasvaa?
- Koetko työn imua?
Kasvun paikkoja ja mahdollisuuksia on meillä jokaisella. Uuden työn aloittaminen vaatii monenlaista kasvua. Oppiminen on sekä ammatillista että arvoihin ja kulttuuriin liittyvää. Haluan kasvaa monissa asioissa ammatillisesti ja ihmisenäkin. Se, että voi työssään edistää kasvua ja kehitystä, on tosi arvokasta.
Motivaatio oppia uutta on paras lähtökohta.
Työn imua koen päivittäin. Välillä aika kuluu tosi nopeasti. Tehtäviin kuluvaa aikaa on toisinaan vaikea arvioida etukäteen. Aika on vain saatava riittämään ja vaatimustaso asetettava sellaiseksi, että riittävän hyvä on ok. Kun asioita kehitetään monella taholla, ei voi olla koko ajan perillä kaikista tapahtumista. Asiat selviävät vuorovaikutuksen avulla.
Satavuotiaan Ava-leidin heimoon on hienoa kuulua.
Tervetuloa mukaan Avan koulutuksiin!
Ystävällisin terveisin,
Niina Aaltonen
Ava-akatemia
koulutuspäällikkö