Intersportin myymälävastaava Laura Toppinen opiskeli Lähiesimiestyön ammattitutkinnon: “Uuden oppiminen omassa työssä innostaa”

Laura Toppinen toimii Intersport Jumbon myymälävastaavana. Hän on työskennellyt lähiesihenkilönä pian viisi vuotta. Laura suoritti Ava-akatemiassa Lähiesimiestyön ammattitutkinnon yhdessä muiden keskolaisten kanssa K-academyn kautta.

Kuinka päädyit opiskelemaan Avaan? 

Olen opiskellut merkonomiksi työn ohessa ja olin kuullut myös Lähimiestyön ammattitutkinnosta ja ollut tosi kiinnostunut siitä, mutta silloin minulla ei ollut vielä kertynyt tarpeeksi työkokemusta. Olin käynyt aikaisemmin Ava-akatemian työpaikkaohjaajakoulutuksen ja silloin kuulin myös muista Avan koulutuksista. 

Ehdotin kauppiaalle tätä koulutusta. Sanoin, että olen tosi kiinnostunut ja tästä voisi olla paljon apua työhöni. Kauppias oli yhteydessä Keskon puolelle ja sitä kautta pääsin mukaan.   

  

Kuinka opintosi lähtivät sujumaan?  

Odotin, että pääsen täydentämään nykyistä osaamista ja saan lisää ideoita ja oppeja omaan työnkuvaan.   

Etäopiskelu jännitti aluksi vähän. En ole aikaisemmin opiskellut kauheasti etänä. Etenkin matemaattiset jutut jännittivät, että miten ne sujuvat etänä. Mutta se sujuikin tosi hyvin.  

Opinnot täydensivät aiempaa osaamistani, mutta tuli myös tosi paljon uusia asioita. Esimerkiksi lakiosio oli tosi kiinnostava ja siitä oppi paljon uutta.  

  

Entä onko jokin ollut haastavaa? 

Koska koulutehtävät ovat työaiheisia ja osaltaan myös työasioita, piti opetella löytämään balanssi siihen, että on myös omaa vapaa-aikaa, jolloin ei mieti ollenkaan työasioita.  

Jos tuntui sieltä, että en pysty tekemään enempää, pidin vapaapäivän. Tein itselleni listoja hoidettavista asioista ja pyrin menemään päivä kerrallaan.    

Välillä se vaati vähän aikataulusäätöä. Varsinkin joulukuu on kaupan alalla kiireistä, ja oli tosi hektisiä päiviä. Ilmoitin silloin opettajalle, että jatkan opintoja, kun tämä tästä vähän rauhoittuu. Se järjestyi onneksi tosi hyvin.    

 

Mitä opinnoistasi on jäänyt mukaan?  

Sellainen tietty suunnitelmallisuus. Etenkin kehityssuunnitelman tekeminen oli välillä haastavaakin, mutta siitä oppi paljon. Millä keinoilla sitä lähdetään toteuttamaan, kun ala kehittyy koko ajan ja työntekijät vaihtuvat. Mutta kyllä me kauppiaan kanssa kuitenkin löydettiin hyviä pointteja.  

Usein aiemmin olen vain saanut jonkun idean ja lähtenyt heti toteuttamaan.  Se oli tärkein oppi itselle, että miten suunnitelmallisuus vaikuttaa ja millä tavoilla siitä hyötyy. 

Oli myös mielenkiintoista oppia lisää lakiasioista, joista oli kyllä käytännön kokemusta, mutta opinnoista sai laajempaa ymmärrystä. Oli myös hyvä, että mukaan saatiin Keskon näkökulmaa. Siellä kuitenkin ymmärretään meidän arkeamme hyvin. 

  

Miten oppiminen sujui työpaikallasi?  

Kauppias toimi työpaikkaohjaajanani ja oli tosi kiva tehdä yhteistyötä. Hän esitteli minulle esimerkiksi henkilöstörakenteita ja oli kiva oppia häneltä niitä asioita. Arjessa ei normaalisti yksinkertaisesti ehdi.  

Opiskelu mahdollisti sen, että hän opetti minua ja opin siitä paljon, koska hänellä on monen vuoden kokemus ja hän osasi myös tosi hyvin selittää asioita. 

Kaikki ryhmäni opiskelijat olivat keskolaisia ja meillä oli tosi hyvä porukka.  Huomasi, että osassa paikoissa toimitaan tosi eri tavalla, mutta oli paljon samaa. Keskusteluissa sai monia hyviä ideoita muilta myymälöiltä ja ketjuilta. Usein sillä ei ole väliä, vaikka joku idea tulisi rautakaupasta, sitä pystyy hyödyntämään myös meillä.  

 

Mikä fiilis on nyt, valmistumisen jälkeen?  

Nyt voi vähän hengähtää ja olen tosi tyytyväinen.  

Opiskeluaikana tuntui, että etenkin se talvikausi oli aika rankka rykäisy. Mutta jälkikäteen taas, että eihän se niin rankka ollut!  Sama fiilis minulla oli aikanaan myös merkonomiopinnoista.  

Kyllähän tässäkin töitä joutuu tekemään, mutta kynnys lähteä kokopäiväiseksi opiskelijaksi olisi ollut paljon isompi. Haluan tehdä mieluummin töitä. Tämä on hyvä keino siihen, että pystyy silti suorittamaan opintoja ja kokonaisia tutkintoja ja käymään samalla töissä.  

Tavallaan on sellainen fiilis, että voisin vielä opiskellakin jotain. Minulle suositeltiin jatko-opintoja ja olen miettinyt, että kun tulee rauhallisempi ajanjakso, voisin opiskella lisää. 

  

Mitä haluaisit sanoa sellaiselle, joka miettii opiskelemaan lähtemistä?  

Juuri kannustin yhtä kollegaa, että kannattaa lähteä. Pystyy opiskeleman omassa työssä ja saa tutkinnon. Lisäksi jos on ollut monta vuotta alalla ja samassa työssä, uuden oppiminen innostaa ja siitä saa paljon irti.    

Kannattaa hyödyntää kaikki mahdollisuudet.  Osallistuminen oli tehty helpoksi myös ketjun sisällä.    

Etäopiskelu on hyvä vaihtoehto. Kävin itse työpaikalla suorittamassa myös etäopiskelupäivät. Päiviä ei ollut kauhean paljoa ja opiskelu liittyy omiin työtehtäviin, jolloin ne aiheet ovat tuttuja.  

Etänä opiskelussa oli tietty helppous. Opettajat olivat kuitenkin myös hyvin läsnä arjessa. Jos tuli sellaisia hetkiä, että ei ehdi tai pysty, niin he olivat myös joustavia sen suhteen. He olivat myös tosi mukavia ja koulutus oli laadukasta.  

Alkavat tutkinnot