Täysillä tavoitteisiin: Hatice Yarimayn inspiroiva opiskelupolku aikuisena

Hatice Yarimayn opiskeluinto syttyi aikuisena työelämässä, eikä loppua näy. Hän suorittaa Avassa jo toista tutkintoa, liiketoiminnan erikoisammattitutkintoa. Tavoitteena on kauppiaan ura. Hatice haluaa rohkaista muitakin ottamaan ensimmäisen askeleen kohti omia tavoitteita.

Kerro itsestäsi, kuka olet? 

Olen Hatice Yarimay ja työskentelen K-Supermarket Martinlaaksossa. Olen opiskellut Avassa lähiesimiestyön ammattitutkinnon ja tällä hetkellä suoritan liiketoiminnan erikoisammattitutkintoa. Olen kotoisin Turkista. Olen asunut Suomessa yli kolmekymmentä vuotta ja käynyt kaikki kouluni täällä, päiväkodista alkaen.  

 

Kuinka päädyit opiskelemaan Avaan? 

Aloite opiskeluun lähti itseltäni. Minulle vain tuli jostain sellainen into, että haluan vain opiskella ja opiskella ja kehittää itseäni.  

Edellisessä työpaikassani suoritin aiemmin aloittamani merkonomitutkinnon loppuun oppisopimuksella. Kun tulin töihin K-ryhmään, kysyin kauppiaalta mahdollisuutta opiskella lähiesimiestyön ammattitutkinto Avassa. Hän kannusti minua täysillä ja on tukenut myös hyvin opintojen edetessä. 

Kun olin suorittanut lähiesimiestyön ammattitutkinnon, opettajani ehdotti, että voisin hyväksilukea osan tutkinnosta liiketoiminnan erikoisammattitutkinnon opintoihin. Minun tarvitsi siis suorittaa vain kaksi tutkinnon osaa lisää, jotta saan tutkinnon kasaan, joten päätös jatkaa opiskelua oli helppo. Toki siihen vaikutti myös se, että tiesin näiden tutkintojen näyttävän hyvältä CV:ssä.  

  

Kuinka oppisopimus on sopinut sinulle opiskelumuotona?  

Olin suorittanut merkonomin tutkinnon vanhassa työpaikassani oppisopimuksella, joten oppisopimus oli minulle tuttu entuudestaan.  

Oppisopimus on sopinut minulle erinomaisesti, koska olen niin sanotusti työnarkomaani, eikä opiskelun takia tarvitse jäädä töistä pois. Oppisopimuksen avulla voin käydä töissä samalla kun opiskelen. Työn ja opiskelun yhdistäminen on toiminut hyvin, sillä opiskelu ei juurikaan muuta työarkeani, ja koulupäivät saan järjestettyä vapaiksi.  

 

Miten opiskelu sujui työn ohessa?  

Opinnot ovat sopineet hyvin siihen, mitä teen muutenkin arjessa. Olemme opettajan kanssa yhdessä valinneet näyttöaiheet niin, että ne ovat liittyneet selkeästi työhöni, jota teen päivittäin muutenkin, kuten katson raportteja ja suunnittelen työvuorolistoja. En ole kokenut, että opinnoissa olisi ollut mitään mahdottomia vaatimuksia.  

Isoin haaste on ollut se, että välillä opiskelu on osunut kiireisiin ajanjaksoihin tai sesonkeihin. Onneksi tällaisia tilanteita on ollut vain muutamia, ehkä yksi tai kaksi kertaa. Muuten en ole kokenut, että olisi ollut isompia haasteita. 

 

Mitä opinnoistasi on jäänyt käteen?  

Kyllähän näistä saa paljon lisää itsevarmuutta. Kun sain lähiesimiestyön ammattitutkinnon suoritettua, niin olin kyllä ylpeä itsestäni. Ja kuten sanoin, se näyttää hyvältä CV:ssä.  

Opinnot ovat myös hyvä pohja tuleville tavoitteilleni. Tähtään itse kauppiaskoulutukseen ja tavoitteenani on oma kauppa. Sitäkin varten nämä koulutukset ovat hyvä pohja, ja asiat näyttävätkin tällä hetkellä etenevän hyvään suuntaan.  

Kyllä se on kaikki plussaa, mitä vain pystyy ottamaan opiksi. 

  

Mikä on ollut parasta opinnoissasi?  

Valmistuminen tietenkin, kun kaikki on ohi! Kun saa todistuksen käteen, se on paras hetki. Silloin ymmärtää, että opiskelu on ollut sen arvoista. 

  

Mitä haluaisit sanoa sellaiselle, joka miettii opiskelemaan lähtemistä? 

Sanoisin, että älä epäröi vaan lähde rohkeasti opiskelemaan! Jos jäät vain miettimään, et etene mihinkään. Kun uskallat ottaa sen ensimmäisen askeleen eteenpäin, kaikki muu seuraa perässä.  

Itselläni jäi nuorempana opinnot kesken, koska siirryin suoraan työelämään. Myöhemmin sitten tuli se into, että nyt haluan opiskella. Siitä lähtien olen tarttunut mahdollisuuksiin ja käynyt ensin merkonomitutkinnon loppuun, seuraavaksi lähiesimiestyön ammattitutkinnon ja nyt tämän käynnissä olevan liiketoiminnan erikoisammattitutkinnon. Olen myös osallistunut lyhyempiin koulutuksiin aina kun on tullut mahdollisuus.  

Opiskelu on mukavaa, vaikka se ei olisi aina mukavaa. Kun lopulta saa todistuksen käteensä, kaikki vaiva on kuitenkin sen arvoista. Se on se paras hetki koko opiskelun aikana. Joten älä mieti, vaan mene eteenpäin! 

 

Tutustu tutkintoihin

Liiketoiminnan perustutkinto, merkonomi

Lähiesimiestyön ammattitutkinto

Liiketoiminnan erikoisammattitutkinto

Alkavat tutkinnot