Rohkenetko hypätä työntekijästä ja palkansaajasta opiskelijaksi?

Sinä – aikuinen, työssäkäyvä – miltä työsi tuntuu nyt ja mitä ajattelet sen olevan lähivuosina?
Huolimatta siitä, että sinulla on jo koulutus ja ammatti, työ, jota olet tehnyt vuosia, on mahdollista että ykskaks kaikki muuttuu, ja tarvitsetkin kokonaan uuden ammatin tai ainakin uusia taitoja pärjätäksesi.

Sinulla on kiva työpaikka, ehkä tehtävät tuntuvat jo tylsiltä rutiineilta, koska osaat työsi etu- ja takaperin. Tarvitsetko uusia haasteita? Vai saitko uusia tehtäviä, jotka tuntuvat melkein liian haasteellisilta? Tulosvastuuta, mutta numerot ja tunnusluvut ovat hepreaa tai toivottu ylennys toikin esiin hankaluuksia, kun toimit esimiehenä aiemmille työkavereille.

Työkokemus on tuonut sinulle osaamista, muttei tutkintoa ja todistusta. Mieltäsi kaivelee joskus se, miten todistat osaamisesi, muille tai itsellesi. Tai sinulla on koulutusta ja tutkintoja, mutta ne ovat vuosien takaa tai joltain toiselta alalta.

Koulunpenkillä istuminen ei kenties herätä sinussa onnellisia muistoja. Ahdistaakin. Tavoitteellisesti voi onneksi opiskella monella tavalla. Uusien asioiden oppimista työssä emme helposti miellä opiskeluksi, mutta sitähän se on. Ja miten hyvältä tuntuu se, kun osaatkin itsenäisesti tehtäviä, jotka olivat hankalan haasteellisia.

Sanotaan, että opiskelu kannattaa aina. Tämä vuosi on osoittanut, että emme voi ennustaa tulevaa senkään vertaa kuin olemme kuvitelleet. Huolimatta siitä, että sinulla on jo koulutus ja ammatti, työ, jota olet tehnyt vuosia, ykskaks kaikki muuttuu, ja tarvitsetkin kokonaan uuden ammatin tai ainakin uusia taitoja pärjätäksesi.

Kuinka rohkenisit hypätä työntekijästä ja palkansaajasta opiskelijaksi?

Oppisopimus on aivan loistava keino kartuttaa taitojasi, oppia uutta ja edetä uusiin tehtäviin. Koulutus on maksuton ja palkka juoksee opiskeluajalta, kun työnantajalla ja opiskelijalla on solmittuna työsuhde, jossa työaika on vähintään 25 tuntia viikossa. Koulutus toteutetaan työpaikalla työssäoppimisena ja osaamisen näyttöinä sekä noin kerran kuussa 1-2 päivänä koulutuksessa oppilaitoksen toimesta joko lähi- tai verkko-opiskeluna. Oppimisen tehtävät liittyvät vahvasti omaan työhön ja samalla on mahdollisuus olla oman työn kehittämisessä mukana.

Oppisopimus on win-win.

Sinä hyödyt, samoin työnantajasi ja työyhteisösi, kun tuot uusinta tietoa ja vahvistunutta osaamistasi työhösi. Oppiminen on kivaa ja se antaa uutta pontta ja itseluottamusta tekemiseen ja olemiseen! Muihin opiskelijoihin tutustuminen ja heidän kanssaan opiskelu on antoisaa. Saat uusia, samanhenkisiä kavereita ja tuttavuuksia eri aloilta tai eri työpaikoista.

Oppisopimusta voit myös esimiehenä tarjota työntekijällesi, kun näet työyhteisössäsi lisäoppimisen tarvetta tai halua. Oppisopimuskoulutukset kestävät vajaasta vuodesta noin puoleentoista. Kun haluat sitouttaa työntekijäsi työhönsä ja yritykseen, lisäkoulutuksen mahdollisuus voi olla keino palkita työntekijää. Hän huomaa, että näet hänessä potentiaalia, josta kannattaa pitää kiinni.

Arvostettu työntekijä on motivoitunut työntekijä.

Oppisopimus on maksuton myös yrittäjälle ja työnantajalle. Yrittäjä voi solmia oppisopimuksen, kun hänen työnkuvansa mahdollistaa oppimistehtävien toteuttamisen työssä. Työnantaja sitoutuu tarjoamaan oppisopimuksella opiskelevalle työntekijälleen tutkinnon tavoitteiden mukaisia työ- ja oppimistehtäviä sekä nimeää työpaikalta ohjaajan, joka kulkee opiskelijan rinnalla koulutuksen ajan ja ohjaa häntä työpaikalla. Mikä tilaisuus oppimiseen ja kehittymiseen! Kun tehtäviä ja töitä opettaa toiselle, vahvistaa aina omaa osaamistaan samalla. Tuoreesta tiedosta ja osaamisesta hyötyy koko lähipiiri, työntekemisen motivaatio kasvaa ja ties mihin tämä johtaa! Onnellisia oppimispolkuja on oppisopimuskoulutuksissa nähty lukuisia.

Kolmas osapuoli oppisopimuksessa on opiskelijan ja työnantajan lisäksi oppilaitos, jossa koulutusta järjestetään ryhmämuotoisena. Tutkintopolkua voi kulkea perustutkinnosta ammattitutkintoon ja erikoisammattitutkintoon asti. Tutkinnot antavat jatko-opinto-oikeuksia sen lisäksi, että vahvistavat osaamista juuri sen työn tekemisessä, jota opiskellaan. Kuinka monta kärpästä onkaan mahdollista lyödä yhdellä iskulla?

Oppisopimusopiskeluun on Avassa jatkuva haku. Kun ryhmät täyttyvät, aloitamme uuden ryhmän, jopa useita ryhmiä vuoden mittaan. Ava-akatemiaan on tulossa myös uusia liiketoiminnan tutkintokoulutuksia. Oppisopimuksesta voit lukea lisää sivuiltamme tai oppisopimus.fi-sivustolta.

Kun pohdit itsellesi tarpeellisten lisäopintojen tarvetta aikuisoppijana, mieti vastauksia näihin kysymyksiin:

  • Mistä tulet?
  • Missä olet nyt?
  • Minne olet menossa?

Tervetuloa oppimaan, osaamaan ja onnistumaan!

Alkavat tutkinnot