Lähiesimiestyön ammattitutkintokoulutuksessa käydään monipuolisesti läpi esihenkilön roolissa tarvittavaa tietotaitoa ja varmistetaan, että hallitset asiat myös käytännössä. Tutkinnon suorittaminen antaa sinulle vahvan pohjan toteuttaa tuloksekasta lähiesihenkilötyötä.
Viritä siis taitosi iskuun suorittamalla lähiesimiestyön ammattitutkinto – käytännönläheisesti, omassa työssäsi.
Hae nyt mukaan!
Kenelle
Tutkinto sopii päivittäisjohtamisen tehtävissä toimivalle henkilölle, esimerkiksi työryhmän, tiimin, osaston, palveluyksikön tai projektin lähiesihenkilölle tai työryhmän vetäjälle toimialasta riippumatta. Voidaksesi osallistua opintoihin, sinulla on siis oltava alaisia.
Opintojen sisältö
Koulutuksen aikana opit muun muassa
- asiakaskokemuksen johtamista
- kannattavan toiminnan rakentamista
- työryhmän innostavaa ohjaamista
- lähiesihenkilön strategista ajattelua
- omaa johtamistapaa
Saat AVA360°-johtamistaitojen arvioinnin ja sinulle rakennetaan henkilökohtainen johtamistaitojesi kehittämisohjelma.
Lähiesimiestyön ammattitutkinnossa suoritetaan Lähiesimiehenä toimiminen -tutkinnon osan lisäksi kaksi valinnaista tutkinnon osaa seuraavista kokonaisuuksista: Asiakassuhteiden hoito, Toiminnan kannattavuus, Henkilöstötyö tai Kehittämissuunnitelma. Voit myös sisällyttää tutkintoosi tutkinnon osan jostakin toisesta ammatti- tai erikoisammattitutkinnosta.
Toteutus ja hinta
- oppisopimuksena suoritettava tutkinto on osallistujalle maksuton
- suunniteltu kesto noin 1 vuosi
- koulutukset järjestetään sekä Ava-akatemian tiloissa Helsingissä lähitoteutuksena että etäopetuksena
- tutkinto suoritetaan joustavasti ja tehokkaasti käytännön työtehtävissä oppisopimuskoulutuksena
- työpaikkakouluttaja ohjaa oppimistasi omalla työpaikallasi
- oppimistasi tietopuolisilla opinnoilla ja ohjauksella oppilaitoksessa, sekä verkko- ja itseopiskellen
- panostamme valmennuksessa erityisesti henkilökohtaiseen ohjaukseen
Opiskelijoiden kokemuksia
”Olin valinnut henkilöstöpolitiikkaan keskittymisen osaksi tutkintoani, tulin hakemaan uutta – ja sitä tosiaan sain. Moni asia valkeni uudella tavalla, heräsin miettimään, mitä virheitä olen esihenkilötyössäni tehnyt. Tuntui, että olen onnistunut tekemään ne kaikki, joista oppikirjoissa kerrottiin. Opin paljon.” – Jan, myymäläpäällikkö, K-Rauta LUE LISÄÄ!
”Meillä oli hyvä tiimi ja paljon erilaisia persoonia. Opiskellessa pääsi tutustumaan porukkaan ja oli mielenkiintoista kuulla muiden kokemuksia ja sparrailla asioita yhdessä. Tykkäsin myös siitä, että opiskelijoita oli niin samasta ketjusta kuin erilaisista työpaikoista, jolloin keskusteluista sai irti paljon uusia näkökulmia. ” –Annika, leipäosastonhoitaja, K-Supermarket LUE LISÄÄ!
”Parasta opinnoissa oli loistava opiskeluilmapiiri ja ryhmähenki. Tutkinnon sisältö oli monipuolinen. Työn ohessa opiskelu sujui myös helposti ja vaivattomasti. Haluan olla esimerkillinen ja reilu esimies ja siihen sain tukea tästä tutkinnosta.” – Satu, myymäläpäällikkö, K-market LUE LISÄÄ!
📑 Lataa tästä itsellesi Lähiesimiestyön ammattitutkinnon esite (pdf).
Tutustu myös
Toimitko vaativammissa esihenkilö- ja johtotehtävissä, yrittäjänä tai asiantuntijana?
Vai oletko jo suorittanut lähiesimiestyön ammattitutkinnon?
Tutustu Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkintoon.
Toimitko MaRa-alan esihenkilö- tai johtotehtävissä?
Tutustu Majoitus- ja ravitsemisalan esimiestyön erikoisammattitutkintoon.
Onko kysyttävää? Ota yhteyttä!
Niina Aaltonen
Koulutuspäällikkö
044 491 9425
niina.aaltonen@akatemia.fi
Henna Salmela
Koulutuspäällikkö
050344 7372
henna.salmela@akatemia.fi
Ava-akatemia pidättää oikeuden koulutuksen muuttamiseen, siirtämiseen tai peruuttamiseen.
Hae tästä tutkintoon!Ava-akatemia on tulevaisuuteen rohkeasti katsova valmennustalo ja ammatillinen oppilaitos.
Erityisosaamistamme ovat räätälöidyt valmennukset ja ammatilliset tutkinnot. Ava-akatemia on suuntaa näyttävä kumppani ja valmentaja muuttuvilla työelämän markkinoilla.
Tutustu myös muihin tutkintoihimme ja valmennuksiimme!