10 kirjaa johtamisesta ja itsensä kehittämisestä

Oletko kiinnostunut oppimaan lisää itsensä johtamisesta, tarinnankerronnasta, tai läsnäolon taidosta?

Keräsimme yhteen kymmenen kiinnostavaa ja inspiroivaa kirjaa, jotka käsittelevät johtamista ja itsensä kehittämistä erilaisista ja yllättävistäkin näkökulmista. 

Mukana on myös markkinointia ja brändäystä käsitteleviä kirjoja, jotka auttavat ymmärtämään ja kehittämään vaikuttavampaa viestintää. Poimi siis lukulistallesi kiinnostavimmat ja sinulle sopivimmat!

 

Havaitse. Hyväksy. Toista. Matka mukavuusalueen reunalle ja takaisin

Kari Ketonen, 2025

Suurelle yleisölle näyttelijänä tutuksi tullut Kari Ketonen on myös psykoterapeutti, joka on puhunut ja kouluttanut erityisesti karismasta, läsnäolosta ja esiintymisjännityksestä. Kirjassaan hän avaa sitä, kuinka kehotietoisuuden harjoittaminen on mullistanut hänen hyvinvointinsa, lisännyt luovuutta ja parantanut suorituskykyä.

Teos esittelee autonomisen hermoston toimintaa selkeästi ja konkreettisesti ja tarjoaa sen avulla keinoja stressin ja ahdistuksen hallintaan, syvempään itsetuntemukseen ja merkityksellisempään elämään.

 

Voittava joukkue — Hornet-lentäjän opit tiimityöhön

Heikki Mansikka, 2025

Mitä voi oppia tiimistyöstä ja johtamisesta hävittäjälentäjiltä? Hävittäjälentäjät muodostavat huippuunsa viritetyn tiimin ja ainutlaatuisen ympäristön tutkia ihmisten yhteistyötä kovan paineen alla.

Everstiluutnantti Heikki Mansikka yhdistää kirjassaan pitkän uransa Hornet-lentäjänä ja laivueen komentajana sekä tieteellisen tutkimuksensa tiimityöstä, johtamisesta ja päätöksenteosta vaativissa olosuhteissa. Tuloksena on yleistajuinen ja mukaansatempaava teos, jonka monet opit soveltuvat myös vähemmän äärimmäisiin olosuhteisiin.

 

Itsensä johtajat – Just sopivasti menestystä

Jari Hietaniemi ja Antti Niemi, 2022

Kirja lähestyy menestystä rennolla ja luovalla otteella. Kirjassa kuullaan yrittäjien, johtajien ja muiden oman elämänsä tekijöiden ajatuksia ja kokemuksia siitä, miten ohjata itseään kohti merkityksellistä ja omannäköistä elämää.  Kirja tarjoaa myös käytännönläheisiä näkökulmia muun muassa siihen, mitä tarkoittaa ikigai ja miten muotoiluajattelua voi hyödyntää oman elämän rakentamisessa.

Kaksikon aiempi kirja Just sopivasti ketterä, 2020, pureutui tietotyöläisen työn ja muun elämän hallintaan.

 

Stressivapaa johtaja – 52 näkökulmaa itsensä johtamiseen, henkilökohtaiseen kasvuun ja viisaaseen elämään

JP Jakonen, 2022 

Stressivapaa johtaja on kirja, joka kokoaa yhteen 52 ehdotusta henkilökohtaisen kasvun, itsensä kehittämisen ja merkityksellisen elämän tueksi. Kirjaa voi edetä rauhassa viikko kerrallaan tai sukeltaa koko sisältöön kerralla.

JP Jakonen on tutkija, tohtori, kirjailija ja yrittäjä, joka on kirjoittanut useita tietokirjoja, jotka sivuavat stressinhallinnan, johtamisen ja itsetuntemuksen aiheita.

 

Innostu, innosta, innovoi – Näkökulmia älykkääseen johtamiseen

Pentti Sydänmaanlakka, 2024

Kirja lähestyy johtamista aina itsensä johtamisesta globaaliin johtamiseen saakka. Tulevaisuuden johtajalta edellytetään kykyä toimia ja johtaa eri tasoilla; alkaen omasta itsestä, yksilöistä ja tiimeistä, organisaatioista ja osana laajempia verkostoja. Kirja auttaa hahmottamaan ja kehittämään omaa johtamista näillä eri johtamisen tasoilla.

Pentti Sydänmaanlakka on tohtori ja pitkän linjan henkilöstöjohtamisen ammattilainen sekä tietokirjailija.

 

Tunteet ei kuulu työpaikalle

Camilla Tuominen, 2020

Miksi tunteet yhä herättävät pelkoa työelämässä? Kirja pohjautuu kirjailijan koulutuksissa ja keskusteluissa kertyneisiin oivalluksiin siitä, miksi tunteita vältellään työpaikoilla. Kirja esittelee yhdeksän konkreettista askelta tunneälykkäämmän työpaikan luomiseksi ja tarjoaa konkreettisia, luovia keinoja rakentaa tunneälykkäämpiä, aidompia työyhteisöjä.

Kirjailijan aiempi teos Johda tunteita – Menesty työelämässä, syventyi siihen, miksi tunteiden johtaminen on keskeinen metataito. Camilla Tuominen on puhuja, tietokirjailija, tunnekouluttaja ja väitöskirjatutkija.

 

Et taida kuunnella: Miksi kuunteleminen on tärkeää ja miten se muuttaa meitä

Kate Murphy, 2020

Elämme puheen ja viestinnän yltäkylläisyyden keskellä. Kun yhä useammalla on mahdollisuus saada äänensä kuuluviin, mitä on tapahtunut kuuntelemisen taidolle? Ilman aitoa toisen kuulemista menetämme valtavasti ymmärrystä, yhteyttä ja mahdollisuuksia. Hyvä kuuntelu sujuvoittaa arkea, työyhteisöjä ja parantaa sekä ihmissuhteita että omaa hyvinvointiamme.

Palkittu yhdysvaltalaisjournalisti Kate Murphyn kirja on viihdyttävä ja ajatuksia herättävä. Miksi kuuntelemisen taito on rapautunut ja miten voimme oppia kuuntelemaan paremmin?

 

Tarinan valta – kertomus luolamiehen paluusta

Juhana Torkki, 2021

Usein toistettu väite on, että elämme tarinoiden ja tarinallisuuden aikaa, vaikka tarinat ovat kiehtoneet ihmisiä aina. Tarinankerrontaa hyödynnetään markkinoinnissa, journalismissa ja yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa. Mutta mikä tekee tarinasta vaikuttavan ja menestyksekkään? Kirja on väritetty monilla kiinnostavilla esimerkeillä ja toimii hyvänä oppaana tarinankerrontaan ja sen tunnistamiseen.

Juhana Torkki on puhetaidon kouluttaja, kirjailija ja teologian tohtori, joka kirjoittanut aiemmin myös neuvotteluvallasta ja puhevallasta.

 

Kadonnut keskittymiskyky

Johann Hari, 2023

Miksi keskittymiskykymme heikkenee?  Toimittaja ja tietokirjailija Johann Hari heittäytyi täysillä tämän kysymyksen selvittämiseen ja perehtyi laajaan valikoimaan tieteellisiä tutkimuksia ja haastatteli asiantuntijoita eri puolilta maailmaa.

Matkan varrella paljastui, ettei keskittymisen vaikeus johdu yksilön tahdonvoiman puutteesta, vaan monista ympäristömme ja elämäntapamme rakenteista. Kirja tarjoaa myös konkreettisia ehdotuksia siitä, miten sekä yksilöt että yhteiskunta voisi korjata kadonnutta keskittymiskykyään.

Johann Hari aiemmin suomeksi julkaistu kirja Mielen yhteydet käsitteli masennuksen syitä.

 

Valitse viisaammin, päätä paremmin!

Isa Merikallio, 2025

Miten teemme päätöksiä? Päätöksenteko on taito, joka määrittää elämäämme hyvinkin voimakkaasti. Emme voi hallita tapahtumia, ajatuksia tai tunteita, mutta voimme päättää, miten toimimme niiden pohjalta.

Miten mielemme toimii ja miten voimme kehittää päätöksentekotaitojamme ja tehdä viisaampia valintoja työssä ja elämässä yleensä?

Isa Merikallio johtamisen ja itsensä johtamisen valmentaja, motiivianalyytikko, liikkeenjohdon konsultti, tutkija ja kirjailija, joka on tutkinut yli 20 vuotta ihmisten käyttäytymistä, kokemuksia ja odotuksia.

 

Minä näen sinut – Arvostuksen psykologiaa

Pekka Tölli, 2024

Kirja arvostavan kohtaamisen merkityksestä. Jokaisen on tärkeä tulla kohdatuksi arvostavasti arjessaan. Kuinka voimme sekä antaa että vastaanottaa arvostusta ihmissuhteissamme, kuten perheessä, ystävyyssuhteissa ja työyhteisöissä?

Tölli tarjoaa käytännöllisiä neuvoja, esimerkkejä ja harjoituksia, jotka auttavat vahvistamaan yhteyttä toisiin. Se myös haastaa minäkeskeistä ajattelua ja korostaa vastavuoroisuuden merkitystä: kun tuet muita, tuet myös itseäsi.

Pekka Tölli on organisaatiopsykologi, entinen pankkiiri ja konsultti.

Alkavat tutkinnot