Urapolkujen johtamisesta ja johtamisen urapoluista

Ava-akatemian syksyn superkäynnistys oli paneelikeskustelu Urapolkujen johtamista ja johtamisen urapolkuja syyskuun alussa. Urapolkuja, osaamisen tunnistamista ja kehittämistä tutkailtiin ja puitiin antoisassa keskustelussa hienojen alustusten herättäminä. Lue lisää ja tilaa tallenne tapahtumasta.

Osaamista hankimme monin eri tavoin. Opimme jatkuvasti, vähitellen sekä isosti rysäyttäen. Puhumme ketterästä oppimisesta, joka on jatkuvan lisäksi moniulotteista sekä oppimisen tapojen että kanavien osalta. Oman osaamisen näkyväksi tekeminen tapahtuu vasta, kun tulemme siitä itse tietoisiksi.

Opiskelusta, oppimisesta ja osaamisesta

Oppilaitoksena ja valmennustalona Ava-akatemia nostaa esille jäsenneltyä, tutkittua ja todistettavaa osaamista, jota tutkinnot ja niihin johtavat valmennukset ja koulutukset edustavat. Arvostamme tutkintoja, ja niin tekevät myös opiskelijamme:

Pasi Haaponiemi, Ava-akatemian toimitusjohtaja ja rehtori, miten opiskelijat kommentoivat tutkintojen merkitystä?
Valmennettavat kertovat saavansa tutkinnoista arjen työkaluja taitojen ja osaamisen kehittymiseen, päivityksiä omaan johtamiskäsitykseen ja uusimpiin johtamisen tietoihin. Oman osaamisen analysointi ja reflektointi kehittyvät ja näin itsetuntemuksen kasvun myötä oivallukset omasta pystyvyydestä vahvistuvat.

Opiskelijat arvostavat opintojen mahdollistamaa verkostoitumista ja vertaisoppimista, niiden merkitys on suuri.

Tutkintotodistus on kuin pätevöitymisajokortti, sertifikaatti, jolla todistat pätevyytesi ja joka mahdollistaa uralla etenemistäkin.

LähiTapiolan Sari Autio:
Ketterän oppimisen edellytyksenä osaamisen erilaiset hankintatavat ovat kaikki tarpeen; perusosaamista ja syventävää osaamista hankitaan tutkintoja suorittamalla, työssä opitaan, vapaa-ajalla ja muilla elämänaloilla oppiminen täydentää osaamista.

Emmi Pekonmaa, Restel:
Opintojen lopputulema ei olekaan välttämättä maali, vaan oppiminen on matka, joka lisää elämään sisältöä.

Entä työnantajan rooli osaamisen kehittämisessä?

Tomi Lotvonen, Kesko:
Esihenkilön vastuulla on paljon. Hän mahdollistaa työntekijän kehittymisen, hyvä lähestymistapa on valmentava ote esihenkilönä – yksilön tavoitteet ja yksilölliset kehittymisen tarpeet ja halut, unelmatyö ja haaveet  yhdistetään työnantajan tavoitteisiin.

Lauri Juurijoki, LähiTapiola:
Organisaatiomme tukee vahvasti urapolkujen rakentamista – avoimuus myös työntekijän puolelta omien oppimisen tapojen ja mielenkiinnon kohteiden ilmaisemiseen työnantajalle mahdollistaa ketterää oppimista ja yhteisten tavoitteiden määrittelyä.

Vastuu on siis molemmilla osapuolilla.

Työnantaja on mahdollistaja ja rakenteiden luoja sekä eteenpäin tuuppaaja. Yksilön oma mindset ratkaisee, miten nämä mahdollisuudet hyödynnetään?

Onko sinulla Fixed mindset vai Growth mindset?

Avan repertuaarissa on muuten oivallinen Growth Mindset -valmennus, joka avaa oivallisesti mahdollisuuksia itsensä kehittämiseen.

TILAA TÄSTÄ PANEELIKESKUSTELUN TALLENNE!

Paneelista innostui

Tessi Ranta-aho
Avan viestintäkoordinaattori

Alkavat tutkinnot