Huippujuttu tänä päivänä on se, että työhyvinvointi on nostettu tärkeäksi teemaksi. Työhyvinvoinnista puhutaan ja sen eteen asioita tehdäänkin jo monessa paikassa.
Työssäkäyvä ihminen ehtii työuransa aikana tehdä töitä liki 40 vuotta, ja tunteja tästä kertyy melkoisesti. Työssä on se sama tyyppi sekä fyysisesti että henkisesti kuin kotonakin, emme voi työasun lailla vaihtaa toiseksi itseämme, vaikka rooli vaihtuukin.
Työterveyslaitoksen tutkimusten mukaan työhyvinvoinnilla on merkittävä myönteinen yhteys yritysten tulosmittareihin kuten tuottavuuteen, voittoon, asiakastyytyväisyyteen, työntekijöiden vähäisempään vaihtuvuuteen, sairauspoissaoloihin ja tapaturmiin. Työhyvinvoinnista huolehtiminen on siis sijoitus, investointi – ei kulu.
Oletko kuullut työn tuunaamisesta?
Mitä ihmettä? Entäpä sitten työn imu – mitä se on ja miten sitä voisi lisätä?
Työterveyslaitos on tutkinut tuunaamisen ja työn imun yhteyttä ja vahvaksi sen havainnut.
Tuunaaminen lähtee työntekijästä itsestään.
Työn arkisten rutiinien ja tekemisen pienet parantelut ja muutokset lisäävät motivaatiota ja jaksamista. Usein juuri pienet asiat ovat töissä niitä, jotka nyppivät, eikö? Onnistuminen ja innostuminen imaisevat tekemiseen mukaan, työn imu ja ilo lisääntyvät. Töihin on kiva tulla ja siellä on kiva olla.
Kun työn imu lisääntyy, tarmokkuus ja työlle omistautuminen lisääntyy, ja siten tehokkuus, laatu ja ilmapiiri paranevat, kiistatta.
Kaikki kehittäminen ei tapahdu laatikon ulkopuolella!
Drew Boyd ja Jacob Goldenberg kirjoittivat Inside the box -menetelmästä, jolla olemassa olevaa työtä tuunataan sisältä käsin, eikä nykytrendin mukaan ”boxin ulkopuolelta”. Kirjasta löytyi kolme tapaa tuunailuun:
- Pilko ja järjestä osaset uudelleen toimivammaksi kokonaisuudeksi (Legot uuteen muotoon)
- Vähennä minimiin ja korvaa se, mitä on liikaa tai mikä hiertää. Onko se niin välttämätön kuin olet tottunut ajattelemaan?
- Moninkertaista hyviä ja toimivia, soveltaen, muokaten: ”kaksikkoterä onkin nyt kolmoisterä”
Mitä sinä voisit tehdä työssäsi toisin?
Mitä haluat lisää, mitä vähemmän? Mikä on sinulle tärkeää ja miten voit lisätä sitä edes hiukan työpäivääsi? Jokin, jolla ei ehkä muille ole merkitystä. Mikä on pienin asia, joka voi lisätä motivaatiotasi työssäsi?
- tuunaatko työpäivääsi tekemällä happihyppelyn kahvitauolla?
- mitä sanot aamulla ensimmäiseksi työkaverille? Mitä iloa ja päivänpaistetta lisäävää voisit sanoa sen sijasta, että ”väsyttää” tai ”kamala sää”?
- mitä voit jättää sanomatta ja mitä kannattaa sanoa?
Kiitos, pelastit päiväni!
Sanoilla on valtava merkitys: käynnistätkö lannistuspuheen vai innostuneen ilmapiirin? Muista, että kuuntelet itsekin itseäsi, koko päivän! Siihen, mitä sinä sanot, voit vain sinä itse vaikuttaa. Niin että oikeastaan, juu-u, kyllä sinä voit tuunata omaa tekemistäsi, vaikka olin ensin kuulevinani, että sanoit, ettei meillä voi tällaista toteuttaa.
Tarvitsemme työssä tunnetta siitä, että olemme hyväksyttyjä ja tekemisemme on tarpeellista, saamme riittävästi itsenäisyyttä ja silti kuulumme yhteisöön. Palautetta emme taida saada koskaan liikaa, harvoin edes tarpeeksi.
Mitä on palaute? Oppimisen väline! Palaute ei ole ainoastaan esimiehen tehtävä. Meistä ihan jokainen voi antaa toiselle palautetta ja kysyä: miten meni, niinku sun mielestä?
- Kannustava hymy, peukku! Jess!
- Kysymys: ”miten sä tuon teit?” ja kiinnostunut kuunteleminen
- Avun pyytäminen, joka kertoo, että luotan sinuun, tiedän että sinä osaat tämän.
- Avun tarjoaminen: kerro, jos voin auttaa tai miten voin auttaa?
Toki palautteeksi kutsumme sitäkin, jos haukut toisen epäonnistumisen ja pyörität veistä haavassa: eikö hän muka itse huomannut, että pizza oli mustaksi palanut – mahtoiko häntä harmittaakaan…? Auttaako se, että häntä harmittaa nyt vielä enemmän? Oliko tarpeen?
Miten tuunaan palautteen antamista ja palautteen pyytämistä?
On mahdollista myös pyytää palautetta ja lisätä omaa rohkeuttaan ottaa sitä vastaan. Kun palautteen tarkoitus ja tavoite on se, että työtä, tekemistä ja olosuhteita kehitetään ja parannetaan, haetaan myös ratkaisuja ja ideoita. Yhdessä, yhteisesti ja jokainen ihan itse. Harjoitellaan: kysy kollegalta uteliaasti, miten hänen mielestään tekemäsi homma meni. Tehdäänkö ensi kerralla samoin vai toisin?
Esihenkilö!
Kuinka sinä kannustat tiimiäsi tuunaamaan työtään? Milloin viimeksi kysyit, mitä parannuksia tai muutoksia työntekijäsi haluaa omaan työhönsä saada? Rohkaisetko pohtimaan ja kertomaan?
Kysyjän kannattaa tietysti olla avoimena sille, että jotakin saattaa olla tarpeellista muuttaa ja tehdä toisin. Mikä on mahdollista, mikä on vähintä mitä voi muuttaa, jos suuriin ei nyt pystytä?
Voitko sinä tuunata omaa työtäsi niin, että se mahdollistaa joitakin muutoksia tiimiläisillesi? Oletko sellainen esihenkilö, jonka kanssa itse haluaisit tehdä töitä? Sinun tehtäväsihän on kannustaa, voimaannuttaa ja arvostaa työntekijöitäsi kaiken muun ohessa, eikö?
Olisiko tuunaamisen eka paikka siinä, että juot iltapäiväkahvit silloin tällöin tai säännöllisesti työntekijöiden kanssa? Kuuluu kategoriaan vuorovaikutuksen parantaminen…
Työn tuunaaminen lisää joustavuutta ja ketteryyttä työssä. Oman työn kehittäminen lisää luottamusta omaan osaamiseen, antaa tunteen omista vaikutusmahdollisuuksista työssä ja rohkaisee uusiin ideoihin. Myönteinen, itseä kannustava ja saavutuksista iloitseva asenne helpottaa omaa oloa. Näkökulman laajentaminen ja vaihtaminen työnkuvan sisällä on kullan arvoista ja vie eteenpäin.
Kokeile! Aina voit palata vanhaan, jos tämä ei pelitä!
Työterveyslaitoksen vinkit duunin tuunaamiseen:
- Opettele uusi taito tai hyödynnä kykyjäsi uusilla tavoilla
- Riko rutiineja: kokeile eri työympäristöjä tai tee työt eri järjestyksessä kuin yleensä.
- Lähde lounaalle sellaisen työkaverin kanssa, jota et tunne hyvin.
- Harjoita ystävällisyyttä ja myönteisyyttä, se kannattelee myös vastoinkäymisissä
Kirjoittamaan innosti
Työterveyslaitoksen tutkimus ja artikkelit Työn imusta sekä Inside the Box -menetelmä
Tessi Ranta-aho
viestintäkoordinaattori
Ava-akatemia