Daniel oli miettinyt hakemista jo nuorempana, mutta futiksen pelaaminen vei kaiken huomion eikä hänen sen takia tullut silloin vielä haettua. Tänä vuonna hän kuitenkin päätti haluavansa syventää osaamistaan bisnesmaailmasta, koska se oli jo pidemmän aikaa kiinnostanut. Hän koki, että merkonomin tutkinto antaisi hänelle hyvän pohjan ja avaisi uusia mahdollisuuksia työelämässä.
Tutkinto suoritetaan oppisopimuskoulutuksena, eli hyödyntämällä koulussa oppimia asioita suoraan työtehtävissä. Danielin mielestä oppisopimuskoulutus on todella hyvä valinta, koska siinä pääsee kehittämään omaa osaamistaan, saaden samalla lisää työkokemusta ja voi näin käyttää aikansa todella tehokkaasti.
”Työpaikalla oppiminen on sujunut tosi hyvin, koska mulla on mahtavan kannustava esimies, joka on itsekin suorittanut tutkinnon oppisopimuksella. Hän auttaa ja motivoi opintojen suorittamisessa”, Daniel kertoo.
Tyypilliseen työpäivään Stockmannin urheiluosastolla kuuluu asiakaspalvelua, myyntiä, paikkojen siistimistä ja nettitilausten hoitamista. Daniel hoitaa myös Stockmannin urheiluosaston Instagramia, jossa hän esittelee uutuustuotteita ja avustaa myös tarvittaessa Stockmannin sometiimiä.
Opinnot ovat auttaneet Danielia kehittymään myyjänä. Hän oppinut paljon uutta asiakaspalvelusta sekä löytänyt uusia keinoja kauppojen klousaamiseen sekä oppinut lukemaan asiakkaan tarpeita paremmin. Opinnot ovat myös avartaneet hänen käsitystänsä kestävästä kehityksestä ja saanut ajattelemaan enemmän tuotteiden elinkaarta.
”Parasta opinnoissa on ollut se, että on voinut kotona rauhassa keskittyä tehtävien tekemiseen ja Teamsin kautta liittyä lähipäiviin, koska opetus on pandemian takia alusta asti ollut etänä. Ryhmätöiden kautta oon myös päässyt tutustumaan uusiin ihmisiin eri aloilta ja oppinut heiltä paljon uutta”, Daniel kertoo tyytyväisenä.
Opettajien asenne ja huolenpito on myös tehnyt Danieliin vaikutuksen. He ovat antaneet hyvät eväät oppimiseen ja ovat usein yhteydessä ja ohjeistavat eteenpäin.
Daniel uskoo merkonomin tutkinnon antavan itsevarmuutta työnhakuun. Tutkinnon suoritettuaan hän kertoo uskaltavansa hakea työpaikkoihin, joihin ei aiemmin olisi uskaltanut. Daniel suosittelee liiketoiminnan perustutkintoa kaikille, joita kiinnostaa asiakaspalvelu- ja myyntitaitojen kehittäminen.