Minna Tanska suoritti Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon – kuinka työn ja opiskelun yhdistäminen onnistui?

HR-tehtävissä työskentelevä Minna Tanska suoritti Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon ja on pohtinut seuraavaksi LEAD-johtamisvalmennukseen osallistumista. Kuinka opintojen aikatauluttaminen onnistui?

Kuka olet ja minkälainen on taustasi?

Olen Minna Tanska. Työskentelin Restelillä HR-Asiantuntijana sekä HR Business Partnerina henkilöstöasioiden parissa reilut kymmenen vuotta.  Nyt olen siirtymässä uuteen HR positioon toiselle työnantajalle. 

Suoritin Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon JYETin viime vuonna ja sitä edellisenä vuonna Liiketoiminnan erikoisammattitutkinnon henkilöstöhallinnon osaamisalalta Omniassa. Oppisopimusopiskelulla oli helppoa ja kätevää päivittää osaamista. Suoritin tutkinnot hyvin peräkkäin, mutta itselleni se sopi hyvin. Edellisen tutkinnon suorittamisen jälkeen oli hyvä draivi valmiiksi päällä ja kaikki käytännön asiat, kuten näyttöihin liittyvät jutut, olivat hyvässä muistissa ja opiskeluun liittyvät rutiinit valmiina.  

Ava on ollut pitkään Restelin yhteistyökumppani, joten nämä tutkinnot olivat tuttuja minulle entuudestaan. Olen itsekin jo aiemminkin suorittanut opintoja Avalla. Olen kiinnostunut myös jatko-opinnoista Avassa esimerkiksi LEAD-johtamisvalmennuksen parissa. 

Kuinka työn ja opiskelun yhdistäminen onnistui?

Se onnistui oikein hyvin. Kaikki opintoihin liittyvä oli tuoreessa muistissa edellisen tutkinnon myötä ja tietty rutiini opiskeluihin muodostunut. En mielelläni jätä asioita viime tippaan, joten kalenteroin tehtävien tekemisen aikataulut ja tallensin tehtävän tiedoston työpöydän näytölle valmiiksi. Niin pääsin heti sopivalla hetkellä käsiksi aiheeseen.  

Lisäksi minulla oli näyttöjen kriteerit helposti saatavilla ja pystyin tarvittaessa nopeasti tarkistamaan ne näyttöjä suunnitellessani. Otin paljon kuvakaappauksia näyttömateriaaleja varten ja niiden pohjalta oli helppo lähteä kirjoittamaan aiheesta. Näyttöjen kriteerit täyttyi hyvin normaaleilla  työtehtävillä. Esivalmistelujen avulla sain tehtävät tehtyä aikataulun mukaisesti.  

Mitä koet saaneesi opiskeluista ja mikä on ollut parasta?

Kaikki kurssipäivät olivat todella antoisia sekä opettajat ammattitaitoisia. Suurin osa opetuksesta toteutettiin etänä, mutta itselleni jäi erityisesti mieleen kaksi lähiopetuspäivää, jolloin olimme paikanpäällä Avassa. Oli mukava tavata opiskelukaverit ihan kasvotusten ja käydä yhdessä lounaalla. Opettajat ovat olleet mukavia ja varsinkin Mirka (Redsven) on ollut loistava tuki ja sparrausapu näyttöjä suunnitellessa. 

Koulutuspäivillä pidin erityisesti siitä, että meillä oli hyviä ryhmäkeskusteluja. Opiskeluryhmämme oli mielestäni sopivan kokoinen, ei liian iso eikä liian pieni. Keskusteluissa sai kuulla kokemuksia erilaisilta aloilta ja erilaista näkövinkkeliä asioihin, mutta kuitenkin niin, että pysyi hyvin kärryillä siitä, kuka on kuka ja ehdittiin tulla vähän tutuiksi. Kurssipäivistä tarttui paljon hyvää materiaalia mukaan hyödynnettäväksi. 

Minkälainen mielikuva sinulla jäi Ava-akatemiasta? 

Ava-akatemiassa on ollut hyvä kouluttautua ja kun jatkossa tulee sopivia koulutuksia on aikomukseni jatkaa opintoja. Avan sijainti Herttoniemessä metroreitin varrella on myös kätevä ja opiskelutilat ovat viihtyisät.  

 

 

Alkavat tutkinnot