Ava-akatemia toivottaa rauhallista joulunaikaa ja menestyksekästä uutta vuotta

Liiketoimintaosaaminen ja lähijohtamistaidot ovat tässä ajassa korostuvia työelämätaitoja – ja se näkyy myös meillä Ava-akatemiassa.
Uudet johtamiskoulutukset ovat juuri nyt kysytyimpiä, mutta myös perinteiset kestosuosikit ovat säilyttäneet asemansa, kun olemme siirtymässä poikkeusvuosien jälkeen kohti uutta normaalia.  

Tällä hetkellä puhutaan paljon siitä, millaiseksi koronan jälkeinen “uusi normaali” muotoutuu koulutusalalla. Mielipiteet vaihtelevat paljon esimerkiksi sen suhteen, pitäisikö tutkintokoulutukset ja valmennukset toteuttaa livenä vai etänä. Alan rakenteet ja toimintatavat muuttuvat varmasti vanhasta totutusta, joten lähitulevaisuus näyttää lopulta, mihin toiminta asettuu. Tulevana keväänä olemme jo paljon viisaampia. 

Ennen korona-aikaa vallinnut perinteisten live-toteutusten aika tuskin palaa entisessä laajuudessaan. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että digitaalisissa oppimisympäristöissä toimimisesta on tullut niin arkipäiväistä, että live-toteutuksissa täytyy olla todellista lisäarvoa, jotta ihmiset saapuvat paikalle. Ava-akatemia on myös virtuaaliakatemia, joten meillä on valmius toteuttaa kaikki tutkintokoulutuksemme ja valmennuksemme sekä perinteisellä tavalla että digitaalisia oppimisympäristöjä hyödyntäen. 

 

Ava-akatemian koulutustarjonta laajenee ja uudistuu   

Ava-akatemia on selvinnyt poikkeusvuosista erinomaisesti. Viimeisen kolmen vuoden aikana toiminta on kasvanut reilut 35 prosenttia, ja tänäkin vuonna teemme yli 20 prosentin kasvun. 

Tavoitteenamme on uudistaa koulutustarjontaamme jatkuvasti. Tämän vuoden aikana ohjelmaamme ovat tulleet mm. yhteistyössä Saskyn kanssa toteutettava, paljon mielenkiintoa heti alusta asti herättänyt LEAD-johtamisvalmennus sekä Keudan kanssa toteutettava, juuri maailman ensi-iltansa saanut englanninkielinen lähiesimiestyön ammattitutkinto (Further Qualification in First-Level Management).  

Liiketoimintaosaamisen ja lähijohtamistaitojen merkitys työelämätaitoina kasvaa. Se näkyy johtamisen ja lähiesimiestyön tutkintojen kysynnän merkittävänä kasvuna, jota poikkeukselliset ajat ovat kiihdyttäneet. 

Samoin muutama vuosi sitten uudistetut liiketoiminnan tutkinnot kasvattavat jatkuvasti suosiotaan. Esimerkiksi töiden ohessa oppisopimuksella suoritettavat liiketoiminnan erikoisammattitutkinto ja liiketoiminnan ammattitutkinto ovat erinomaisia tutkintoja, joiden opiskelijamäärät lisääntyvät vuosi vuodelta.  

Tutkintotavoitteisten koulutusten lisäksi yrityksille mittatilaustyönä muotoiltujen valmennusten määrä sekä verkkokaupassamme myynnissä olevien ammatillisten pätevyyspassitestien (hygieniapassit, anniskelupassit ja ikärajapassit) ja niihin liittyvien koulutusten kysyntä ovat kasvaneet tasaisesti viimeisten vuosien aikana. 

 

Yhteistyössä kohti vuotta 2023

Vuosi 2023 on Ava-akatemian 103. toimintavuosi. Makroympäristön haasteista huolimatta ensi vuoden näkymät vaikuttavat valoisilta. Panostamme osaamisemme jatkuvaan kehittämiseen, ja tiivistämme entisestään yhteistyötä asiakkaidemme, yhteistyökumppaniemme sekä muiden sidosryhmiemme kanssa. Lupauksemme mukaisesti sitoudumme voimakkaasti asiakkaidemme menestymiseen. 

Me avalaiset toivotamme kaikille valmennettavillemme, asiakasyrityksillemme ja yhteistyökumppaneillemme rauhallista joulunaikaa ja menestyksekästä uutta vuotta. 

Tehdään yhdessä ensi vuodesta entistä parempi! 

Pasi Haaponiemi 

toimitusjohtaja, rehtori 

Ava-akatemia 

 

Alkavat tutkinnot