Avalaiset esittelyssä: valmennuskoordinaattori Niina Lahtinen innostuu uuden oppimisesta

Niina Lahtinen aloitti Avassa tammikuussa valmennuskoordinaattorina perhevapaan sijaisena.

Alkuvuosi on sujunut hyvin ja vauhdikkaasti. Niinalla on aiempaa kokemusta ammatillisesta koulutuksesta ja koulutusalassa häntä kiinnostaa alan jatkuva kehitys ja mahdollisuus olla omassa työssä avuksi muille.

 

Miten alkuvuosi Avassa on lähtenyt käyntiin?

Hyvällä fiiliksellä. Minut on otettu Avassa kivasti vastaan. Ilmapiiri on avoin ja on helppo kysyä apua. Jos jokin on ollut epävarmaan, asioita selvitellään yhdessä. Se on ollut tosi mukavaa, eikä ole tarvinnut jännittää mitään.

Koen päässeeni hyvin alkuun, vaikka varmasti on vielä paljon uutta opittavaa. Ammatillinen koulutus on ala, jossa tulee jatkuvasti uudistuksia. Niitä käydään läpi tilanteen mukaan ja työ pysyy mielenkiintoisena ja vaihtelevana.

 

Kuinka päädyit töihin koulutusalalle?

Oikeastaan sattumalta, mutta olen todella tykästynyt alaan. Olin juuri valmistunut sihteerin ammattitutkinnosta ja pääsin toiselle koulutuksen järjestäjälle koulutusassistentiksi. Työskentelin toisella koulutuksen järjestäjällä viitisen vuotta muutamissa erityyppisissä opintohallinnon tehtävissä. Työtehtävät olivat osittain samankaltaisia kuin nykyisessä työssäni, mutta tietenkin järjestelmät ja toimintatavat ovat eri organisaatioissa aina vähän erilaisia.

Olen myös jatkanut opiskelua työn ohessa. Valmistuin viime keväänä julkishallinnon tradenomiksi.

 

Mitä valmennuskoordinaattorin työhön kuuluu?

Työni sisältää kaikenlaisia opiskelijahallinnon tehtäviä aina opiskelijan hakeutumisesta ja ilmoittautumisesta lähtien. Pidän yllä opiskelijarekisteriä ja huolehdin tarvittavista merkinnöistä järjestelmiin, jos opiskelija esimerkiksi keskeyttää tai päättää opintonsa.

Lähetän myös erilaisia palautekyselyitä, kuten valmennuspäivien jälkeiset kyselyt sekä asiakastyytyväisyyskyselyt. Lisäksi varmistan, että työelämä- ja opiskelijapalautteet lähetetään ajallansa.

Työhöni kuuluu myös opiskelijoiden tunnusten luominen Ava Campus- ja Ava Edu -järjestelmiin. Koostan erilaisia raportteja, kuten hakijaraportteja ja AVA360-raportteja.

Vastaan myös anniskelupassia koskeviin kysymyksiin ja olen mukana digikyvykkyyshankkeessa.

 

Mikä valmennuskoordinaattorin työssä on parasta?

Parasta on jatkuva uuden oppiminen. Etenkin kun olen vielä uusi, opin joka päivä jotain uutta. Se pitää työn mielenkiintoisena ja antaa mahdollisuuden kehittää itseään koko ajan.

Tykkään myös siitä, että työssäni voin olla avuksi muille, se on palkitsevaa. On mukavaa, että työni tulokset näkyvät konkreettisesti.

 

Mitä harrastat työsi ulkopuolella?

Vapaa-ajallani käyn kuntosalilla ja ulkoilen paljon. Erityisesti kävelylenkit kuuluvat arkeeni. Kesäisin veneilen. Asun lähellä merenrantaa ja meri on minulle todella tärkeä elementti. Siinä on jotain vangitsevaa ja rauhoittavaa, en koskaan kyllästy katsomaan sitä.

Touhuilen myös paljon perheeni kanssa. Minulla on yksi kotona asuva lapsi, toinen on muuttanut jo muutama vuosi sitten omaan kotiinsa.

 

Mistä asioista sinuun voi olla yhteydessä?

Jos on mitään kysyttävää tunnusasioista tai työelämä- ja opiskelijapalautteista, minuun voi olla yhteydessä.

Vastaan kysymyksiin myös anniskelupassiin liittyvistä asioista, kuten tunnuksista itsenäiselle verkkokurssille. Kannattaa ottaa yhteyttä suoraan sähköpostilla: anniskelupassi@akatemia.fi tai tutustua verkkokauppaan: https://anniskelupassi.akatemia.fi/

 

Ota yhteyttä:

Niina Lahtinen
Valmennus­koordinaattori
044 491 3457
niina.lahtinen@akatemia.fi

 

 

Alkavat tutkinnot