Ajankohtaista Avassa elokuussa

Psykologisesti turvallisen työyhteisön mahdollistaminen on tärkeää myös poikkeuksellisina aikoina. Ihan helppoa se ei tosin ole. Haasteita ja erilaisia reunaehtoja aiheuttavat pandemian seuraukset sekä ihmisten yksilölliset erot ennustamattomuuteen, epävarmuuteen ja eristäytymiseen suhtautumisessa tai jopa niiden sietämisessä. Me ihmiset olemme erilaisia, joten myös koemme asiat eri tavoin. Selvisimme kevään koitoksista erinomaisesti, ja lähdemme innokkaina syksyn uuteen ns. postnormaaliin, mitä se mukanaan tuokaan.

Johtamista koronan aikaan

Tulin koulutusalalle vuonna 2005. Siihen aikaan puhuttiin paljon toimialan digitalisoitumisesta. Kehittymistä tapahtuikin vuosien mittaan pikkuhiljaa, kunnes tämän vuoden maaliskuun toisella viikolla se Digitalisoituminen sitten tapahtui. Sanan varsinaisessa merkityksessä. Ja isolla alkukirjaimella. Muutuimme virtuaaliakatemiaksi viikossa.

Kun rajoitukset maaliskuussa alkoivat ja jouduimme sulkemaan Ava-akatemian ovet, keskitimme energiamme viemään tutkintokoulutukset ja yrityksille räätälöidyt valmennukset digitaalisiin oppimisympäristöihin. Päätimme myös parhaamme mukaan olla huolestumatta niistä asioista, joihin emme voineet vaikuttaa ja keskittyä tekemisiin, joihin pystyimme vaikuttamaan.

Poikkeustilanne näyttäytyi alusta lähtien erityisen poikkeuksellisena senkin takia, että se kosketti kaikkia, eikä kenelläkään ollut aikaa valmistautua tai sopeutua etukäteen. Työolosuhteiden lisäksi vapaa-ajan mahdollisuudet rajoittuivat hetkessä. Tilanteen totaalisuus ja ennustamattomuus toivat mukanaan aivan uudenlaista epävarmuutta.

Tiedämme resilienssitutkimuksista, että epävarmuus heikentää toimintakykyä. Tiedämme senkin, että isoissa muutoksissa resilientti yksilö ja työryhmä taipuvat, mutta eivät taitu. Ne kestävät vastoinkäymisiä, palautuvat nopeasti ja sopeutuvat joustavasti uusiin toimintatapoihin uusissa tilanteissa. Olen jälkeenpäin monesti miettinyt sitä henkilökunnan tahdonvoimaa ja henkistä vahvuutta, joka kumpusi esiin vaikeassa tilanteessa – ja mahdollisti nopean muutoksen toiminnassa.

Poikkeustilanteen iskiessä päälle olimme yhteydessä asiakkaisiimme, valmennettaviimme ja muihin sidosryhmiimme. Kerroimme, että tutkintokoulutuksemme ja valmennuksemme jatkuvat normaaliin tapaan, mutta verkossa. Ykkösprioriteettimme oli alusta lähtien vastuullisuus. Toiminnassa korostuivat henkilökunnan, valmennettavien ja muiden sidosryhmien turvallisuus.

Ajatuksia johtamisesta poikkeustilanteessa

Asiantuntijaorganisaation johtamisen näkökulmasta keskeiset haasteet ovat liittyneet toiminnan sekä ihmisten hyvinvoinnin ja toimintakyvyn varmistamiseen. Koska myös syksyyn liittyy ennustamattomuutta, meillä on olemassa toiminnan varmistamiseen kolme erilaista vaihtoehtoa ja suunnitelmaa. Toinen lähtökohta on, että henkilökunnan hyvinvointi ratkaisee organisaation toimintakyvyn.

Johtamisen tärkeä tavoite on psykologisesti mahdollisimman turvallisen työskentely- tai toimintaympäristön mahdollistaminen. Tällaisessa tilanteessa se ei tosin ole helppoa. Haasteita ja erilaisia reunaehtoja aiheuttavat epidemian yleiset seuraukset sekä ihmisten yksilölliset erot ennustamattomuuteen, epävarmuuteen ja eristäytymiseen suhtautumisessa tai jopa niiden sietämisessä. Ihmiset ovat erilaisia, joten he myös kokevat tilanteen eri tavoin.

Psykologiselle turvallisuudelle on olemassa monenlaisia määrittelyjä, mutta yhteistä niille on varmasti yksilön henkilökohtainen kokemus siitä, että hän voi olla ja toimia vapautuneesti, rakentaa luottamuksellisia suhteita muihin sekä saada itsessään olevan potentiaalin hyötykäyttöön itsensä ja muiden hyväksi.

Psykologisen turvallisuuden muodostuminen edellyttää, että yksilö voi olla oma itsensä ja ilmaista mielipiteensä työryhmässä ilman pelkoa näkemystensä kielteisistä seurauksista. Psykologisesti turvallisessa yhteisössä toisia kuunnellaan, virheiden tekeminen on sallittua ja palautetta annetaan rakentavasti. Käytännössä se tarkoittaa myös, että keskeiset psykologista uhkaa aiheuttavat tekijät on minimoitu tai poistettu.

Erään aikamme arvostetuimman johtamistutkijan, Harvardin yliopiston johtamisen professorin, Amy Edmondsonin mukaan psykologinen turvallisuus korreloi voimakkaasti ryhmän työtyytyväisyyden, luovuuden, tehokkuuden, oppimis- ja suorituskyvyn sekä kehitysorientoituneisuuden kanssa. Samoin Googlen vuonna 2012 alkaneen ja jo klassiseksi muodostuneen Aristoteles-projektin tuloksissa todettiin, että merkittävin yksittäinen ryhmän menestymistä ennustava tekijä on psykologinen turvallisuus.

Turvallisuutta kokeva henkilö vapautuu, jolloin syntyy mahdollisuus yksilöiden keskinäiselle luottamukselle. Se puolestaan lisää yksilöiden lisäksi koko ryhmän aktiivisuutta, oma-aloitteisuutta, rohkeutta, luovuutta sekä mahdollistaa sisäisen motivaation, yhteistyöhalukkuuden ja sitoutumisen, joiden yhteisvaikutuksesta yksilön ja ryhmän toimintakyky paranee. Turvattomuuden tunne puolestaan horjuttaa ja nakertaa hiljalleen sekä psyykkistä että fyysistä hyvinvointia.

Psykologisen turvallisuuden varmistamisessa keskeisiä tekijöitä ovat jokaisen nähdyksi ja kuulluksi tulemisen perustarpeen täyttyminen sekä jonkinlaisen ennustettavuuden ja johdonmukaisuuden luominen kaiken ennustamattomuuden keskellä. Reiluus, oikeudenmukaisuus ja autonomia, tarve vaikuttaa itseä koskeviin asioihin, ovat kaikki suorassa yhteydessä toimintakykyyn.

Voidaksemme hyvin meidän täytyy tuntea kuuluvamme johonkin.

Meillä kaikilla on myös enemmän tai vähemmän arjessa ulosnäkyvä sosiaalisuuden tarve. Identiteettimme ja minäpystyvyytemme, se mitä koemme olevamme ja mihin koemme pystyvämme, muotoutuu suhteissa muihin. Voidaksemme hyvin meidän täytyy tuntea kuuluvamme johonkin, olevamme arvostettuja ryhmämme jäseniä ja merkityksellisiä niille, joiden kanssa olemme läheisissä tekemisissä.

Oman merkityksellisyyden ja ryhmään kuulumisen tunteen tärkeydestä yksilön hyvinvoinnille ja koko ryhmän koheesiolle, koossa pitävälle voimalle, on vahvaa viimeaikaista dokumentaatiota. Sosiaalinen eristäminen, josta varmasti kaikki olemme saaneet viimeisten kuukausien aikana osamme, puolestaan tuottaa ”sosiaalista kipua”, jonka neurotutkijat ovat todenneet aktivoivan samaa aivoaluetta kuin fyysisen kivun. Se on yleisesti tunnustettu uhka ihmisen hyvinvoinnille.

Olen seurannut viimeiset 10 vuotta mielenkiinnolla amerikkalaisten Dr. Loveksi kutsuman neurotutkijan Paul Zakin tutkimuksia luottamuksesta, joka on nykyään muodikasta mainita aina, kun puhutaan johtamisesta. Zakin mukaan luottamus on ihmisen perustarve. Sitä ilman on olemassa vain epäluottamusta, jota hän tutkimusryhmineen pitää yhtenä työelämän tuottavuuden suurimmista riskeistä, koska se tekee motivoitumisen ja sitoutumisen mahdottomaksi.

Me kaikki tunnemme ilmiön elävästä elämästä. Saavuttaaksemme toisen ihmisen luottamuksen meidän pitää tehdä riittävästi hyviä, vilpittömiä tekoja, jotta saamme toisen henkilön luottamuksen lunastettua. Ja kertyneen luottamustilin voi tietysti nostaa helposti kerralla tyhjäksi. Siihen riittää, kun pettää lupauksensa. Sanoo yhtä ja tekee toista. Jos siis haluan lunastaa jonkun luottamuksen, minun kannattaa kertoa, miksi arvostan ja kunnioitan häntä, miksi hän on merkityksellinen, ja miksi hänen panoksensa on tärkeä. Lisäksi täytyy tietysti tehdä vilpittömiä tekoja, jotta hän voi luottaa minuun.

Itseeni Paul Zakin tutkimuksissa on tehnyt suurimman vaikutuksen ”luottamushormonin” löytyminen, joka viimeistään vahvisti, että esimiehen lakisääteinen, työnjohdollinen mandaatti ei ole riittävä työkalu paljon puhutun luottamuksen rakentamiseen.

Vilkaise oheisesta linkistä lisää…  www.ted.com/talks/paul_zak

Avan uusi arki

Etätyö on ollut meille avalaisille hyvin tuttua ja aikaisemmin, mutta maaliskuussa tapahtunut siirtyminen kokoaikaiseen etätyöhön toi mukanaan muutamia yllätyksiä. Kun viikot alkoivat muuttua kuukausiksi, eristäytymisestä aiheutuneiden tuntemusten lisäksi työn ja vapaa-ajan keskittyminen samaan fyysiseen ympäristöön lisäsi asiantuntijatyön systeemisyyttä tavalla, josta meillä ei ollut aikaisempaa kokemusta. Asiantuntijatyön ikuinen haaste, työ- ja vapaa-ajan kietoutuminen toisiinsa alkoi muuttua yhä enemmän todeksi, kun siirtymä työpaikalle oli laskettavissa metreissä ja siirtymät palavereista toiseen muuttuivat hyppäyksiksi Microsoft Teams -linkistä seuraavaan.

Juttelimme ja jaoimme toisillemme vinkkejä erilaisista päivää rytmittävistä rutiineista viikoittaisissa perjantaipalavereissamme. Jonkinlainen yhteinen huomiomme oli, että tietokoneen ääreen on niin helppo jämähtää, että jopa sellaiset itsestäänselvyyksiltä kuulostavat päivittäiset rutiinit, kuten lounastauot ja pienemmätkin palauttelevat paussit, tuntuivat välillä unohtuvan niin, että niistä joutui muistuttelemaan itseään.

Poikkeustilanne rajoitti vapaa-ajan harrastuksia ja vaikeutti yhteydenpitoa esimerkiksi sukulaisiin ja ystäviin, joten yksi usein toistunut keskustelunaihe käsitteli ulkoilun ja liikkumisen tärkeyttä sekä erilaisia tapoja hoitaa sosiaalisia suhteita, jotka eivät yhtäkkiä enää tuntuneetkaan itsestäänselvyyksiltä, kuten siinä ”aikaisemmassa normaalissa elämässä”.

Johtaminen (myös) koronan aikaan on mielenkiintoista ja haastavaa. Kahta samanlaista päivää ei ole, ja koko ajan saa itse ja varmasti oppii muilta enemmän kuin pystyy itse antamaan takaisin. Olen kiitollinen siitä, että saan tehdä töitä huippuammattilaisten kanssa, ja tukea ja kannustaa heitä onnistumaan työssään – ja kokea kuuluvani samaan ryhmään.

Me avalaiset kuuntelemme myös syksyn tullen tarkasti asiakkaitamme, seuraamme jatkuvasti tilanteen kehittymistä, ja toimimme vastuullisesti Opetushallituksen, opetus- ja kulttuuriministeriön, sosiaali- ja terveysministeriön, THL:n sekä valtioneuvoston ohjeiden mukaan.

Olemme selvinneet poikkeuksellisesta ajasta erinomaisesti, ja olemme valmiita uuteen ns. postnormaaliin, mitä ikinä se sitten tuokaan tullessaan. Koemme työmme merkityksellisenä, kun saamme osaltamme auttaa opiskelijoitamme, valmennettaviamme ja asiakasyrityksiämme kehittymään ja kulkemaan kohti tavoitteitaan.

Hyvää alkavaa syksyä!

Pasi Haaponiemi
toimitusjohtaja, rehtori
Ava-akatemia

 

Alkavat tutkinnot