Ammatillisen koulutuksen uudistuksen myötä vuonna 2018 tutkinnon ohjaus ja opiskelu siirtyivät yhä enemmän työpaikalle ja työelämän vastuulle. Tarve ohjaukselle ja perehdytykselle työpaikoilla lisääntyi. Ammatillisten tutkintojen opiskelijoita ja opintoihin liittyvää työharjoittelua on kaupoissa paljon. Kaupat ovat tyypillisesti ensimmäisiä työpaikkoja nuorille ja harjoittelijoille. Osa on työssä vain lyhyen ajan, kenties kausiapuna tai TET-harjoittelussa.
K-ryhmässä halutaan tukea yrittäjiä, K-kauppiaita osaamisen kehittämisessä. Yhdessä Ava-akatemian kanssa on rakennettu kauppiaille ja kaupan henkilöstölle oppimispolku, jota seuraamalla työntekijät voivat kehittyä ja edetä urallaan oman työelämävaiheensa, roolinsa ja eri ketjujen erityispiirteiden ja tarpeiden mukaan. Työpaikkaohjaajien valmentaminen on yksi askel tällä polulla.
Mihin tarvitaan työpaikkaohjaajaa?
Perehdytys on ensiarvoisen tärkeää, jotta uusi työntekijä pääsee nopeasti työn alkuun. Kun perehdytys ja ohjaus työssä hoidetaan alusta asti hyvin, virheiden määrä pidetään minimissään. Selkeä ja mietitty perehdytyssuunnitelma ja sen toteuttaminen helpottavat kaikkien elämää. Kaikkien ei tarvitse perehtyä jokaiseen työn alueeseen, ja silloin työpaikkaohjaajan on tärkeä tunnistaa tekijän sekä tehtävien tarpeet. Suunnitelmallinen perehdyttäminen on myös vähittäin tapahtuvaa – koko pakettia tuskin kannattaa kaataa aloittajan eteen ensimmäisenä päivänä, vaan askeleittain edeten. Oppi menee perille ja jää mieleen, kun sitä voidaan annostella sopivasti ja kuitenkin kattavasti.
Strategian kannalta työpaikkaohjauksella on merkitystä:
- Asiakaskokemus ykkösprioriteettina kaupassa: siihen voi vaikuttaa jo ensimmäisestä työpäivästä alkaen, ystävällisyys, avuliaisuus ja hyvä asenne paikkaavat sitä, ettei heti voi tietää kaikkea
- Työntekijäkokemus rakentuu alusta alkaen: kuinka minut otetaan vastaan, kuinka tärkeänä työpanostani pidetään, minua ohjataan ja autetaan alkuun sekä myöhemminkin
- Työnantajakuva – monesti kauppa on ensimmäinen työpaikka nuorelle, tulevaisuuden tekijälle! Tämä työnantaja todellakin panostaa oppimiseen, osaamiseen, kehittymiseen ja hyvinvointiin, täällä on hyvä olla, täällä haluan tehdä hyvin töitä.
Valmiiksi mietitty prosessi helpottaa perehdyttämistä ja ohjaamista
K-ryhmän ketjuilla on omia perehdyttämisen tukimateriaaleja, joita hyödynnetään ohjaamisessa. Työpaikkaohjaajan valmentaminen lisää näidenkin systemaattista käyttöä, niitä voidaan kehittää edelleen ja koko ohjaamisen ja perehdyttämisen prosessi saa uutta ryhtiä.
Kauppiaalla on kädet täynnä vastuita. Vaikka osa kauppiaistakin on kouluttautunut työpaikkaohjaajaksi, he saavat apua, kun työpaikkaohjaaja voi ottaa käytännön perehdytyksen ja opastuksen hoidettavakseen. Kun harjoittelijan tai aloittelijan roolia mietitään ja rakennetaan yhdessä, tunnistetaan hänen osaamistaan, löydetään työtehtäviä, jotka sopivat kokonaisuuteen parhaiten.
Työpaikkaohjaaja ohjailee resursseja, sillä hän tuntee kaupan tarpeet, työvoiman ja panostuksen tarpeet. Hän voi olla tutkintoa suorittavan työntekijän ja yrityksen yhteyshenkilönä oppilaitokseen päin, joten hän on selvillä siitä, mitä harjoittelijan tarvitsee oppia ja osata vaikkapa tutkintoonsa liittyen. Työpaikkaohjaaja on usein vuorovaikutteinen koko työyhteisön toiminnassa. Hän viestii työyhteisölle harjoittelijan roolista, jotta kaikki tietävät, mitä tehtäviä harjoittelijan on tarkoitus tehdä ja oppia, missä hän tarvitsee tukea ja miten hänet otetaan mukaan hommiin. Työpaikkaohjaaja osaa ohjata aloittavan työntekijän muiden vastuuhenkilöiden hoteisiin, tietää keneltä saa kulloinkin sopivimman tiedon tai ohjauksen ja kenellä on kipein avun tarve.
Työpaikkaohjaajan opinnot on nyt voinut suorittaa etänä. Aluksi koulutuksen järjestäjiä mietitytti se, jaksavatko opiskelijat pysyä koko päivän mukana valmennuksessa vai käykö etäseuraaminen liian rankaksi. Mitä vielä! Palaute on ollut innostunutta ja kiittävää, päivälle on jopa toivottu lisää pituutta. Toteutus on siis onnistunut ja riittävän kiinnostava. Etänä järjestetty koulutuspäivä on tuonut yhteen opiskelijoita eri paikkakunnilta ja eri ketjuista – siis melkein eri aloilta. Tämä on myös koettu rikkautena.
Miten koulutuksen vaikutuksia on seurattu ja arvioitu?
Työpaikkaohjaajan koulutukseen osallistuneilta on koulutuksen jälkeen kysytty, miten oppeja on hyödynnetty ja otettu käytäntöön. Samalla pysytään kartalla kehittämisen tarpeista ja jatkotoiveista työpaikoilla. Tätä kautta on löydetty tarve kerrata vielä työpaikkaohjaajan osaamisen askelia myöhemminkin tiiviillä lisäpaketilla. Työpaikkaohjaajat saavat tukea verkostolta yhteisessä Teams-työtilassa, jossa myös Avan valmentaja vastaa tarvittaessa kysymyksiin.
Myönteinen kokemus työpaikkaohjaajavalmennuksesta voi kannustaa opiskelemaan lisää. Kokonaisten tutkintojen lisäksi myös tutkinnonosia voi suorittaa Avassa, jolloin jatko-opintoihin kynnys alenee entisestään. Vastuun saaminen ja ottaminen työssä on motivoivaa. Usein opinnot tuovatkin tarvittavaa rohkeutta ja varmuutta ottaa uusia askeleita omalla osaamisen polulla työelämässä.
Kiitokset näkökulmista, Anu Haapoja, K-Academyn koulutuspalvelut!