Antti suoritti Ava-akatemiassa Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon.
Kuka olet ja minkälaisissa tehtävissä toimit?
Nimeni on Antti Aunola ja toimin Keskolla Rakentamisen ja talotekniikan toimialalla valaistuksen International Category Directorina. Vastaamme tiimini kanssa ammattivalaistuksen tuotteistosta Onnisella sekä kuluttajavalaistuksen tuotteistosta K-Raudoissa sekä tuemme Keskon muiden maiden valaistuskategorioita.
Miksi hait opiskelemaan?
Hain JYET-koulutukseen keväällä 2019, koska koin silloin olevan hyvä ajankohta päivittää omaa osaamista ja johtamisen teorianäkemyksiä. Edellisistä tutkintoon johtavista koulutuksista oli jo ehtinyt vierähtää yli kymmenen vuotta, joten senkin puolesta kiinnostusta koulutukseen oli olemassa. Olen toiminut esimiestehtävissä viimeiset kahdeksan vuotta ja sen vuoksi uskoin käytännön kokemuksesta ja näkemyksestä olevan hyötyä myös JYET-tutkintokoulutuksessa ja saavani sen myötä opinnoista myös enemmän irti.
Mitä olet oppinut opinnoista?
Opinnoista sain laajempaa teoriapohjaa johtamiseen sekä menetelmiin ja työkaluihin, joita voi hyödyntää arjen tekemisessä. Monia asioita olin tehnyt oikein jo ennestään, mutta oli hienoa saada oman tekemisen taustalle laajempaa ymmärrystä johtamismallien ja -tapojen teorioista sekä strategisista työkaluista. Opin samalla myös sen, että vaikka edellisistä tutkinnoista oli vierähtänyt jo tovi, niin oma kyky oppia ja omaksua ei ole kadonnut minnekään. Opintojen kautta vahvistui myös käsitykseni siitä, että omaa osaamista kannattaa päivittää jatkuvasti.
Miten hyödynnät oppimaasi työssäsi?
Uskon, että opittujen asioiden ansiosta osaan kehittää omaa ja tiimini tekemistä kohti entistäkin parempia suorituksia. Pystyn vahvistamaan jo olemassa olevia vahvuuksia syvällisemmin ja ymmärrän johtamisen kokonaisuutta paremmin, minkä uskoisin näkyvän tiimin suuntaan kokonaisvaltaisesti hyvänä esimiestyönä. Näyttötehtävät sain linkitettyä erinomaisesti palvelemaan juuri omaa tehtäväkenttääni, jonka ansiosta ne eivät olleet vain teoreettisia tehtäviä. Näyttöjen avulla pystyin tehostamaan omaa työskentelyäni tiimini tavoitteiden ja toimintasuunnitelmien toteutuksessa.
Kenelle suosittelisit opintoja? Miksi?
Suosittelen JYET-opintoja kaikille esimiestyössä oleville tai sinne haluaville. Uskon, että jo esimiestehtävissä olevat saavat tästä eniten irti ja ryhmän kesken pääsee jakamaan kokemuksia ja näkemyksiä vastaavissa rooleissa olevien henkilöiden kanssa. Opinnoista saa teoriapohjaa omalle toiminnalle ja koulutuksen aikana opittujen työkalujen avulla pystyy hyvin kehittämään itseään johtajana sekä tiiminsä tekemistä. JYET-koulutuksesta, niin kuin kaikista koulutuksista, saa irti juuri niin paljon kuin itse haluaa eli jos lähtee mukaan, niin kannattaa laittaa kaikki peliin!
Kuvaile opintoja kolmella sanalla
Intensiivinen, laaja-alainen ja palkitseva.
Hae nyt johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkintoon!
Antti Aunola
International Category Director
Valaistus
Rakentamisen ja talotekniikan kauppa
Katso myös miten Lähitapiolan Release Manager Kirsi hyötyi opinnoista!