Valitse sivu

Facebookin suuri ja pelottava käyttäjäprofiiliuudistus vyöryy eteenpäin. Huhut kertovat muun muassa, että uusi Timeline saattaa kaivaa esiin ja julkaista kaikki vanhat viestisi – myös ne, jotka olet tuhonnut. Ei ihme, että karmaiseva joulunaluskammo on saanut monet valtaansa.

Testataan Facebook Timeline empiirisesti

Paras tapa ottaa asiasta selko on testata se itse. Ryhdyn siis vapaaehtoiseksi koekaniiniksi nähdäkseni, miten Facebook Timeline kohtelee vanhoja julkaisujani. Sovellun hyvin koehenkilöksi, sillä Timeline ei ole vielä tavoittanut henkilökohtaista Facebook-käyttäjätiliäni.

Testin tavoitteena on selvittää, miten Facebook Timeline kohtelee vanhoja julkaisuja, jotka käyttäjä on itse poistanut käyttäjäprofiilistaan.

Testiä varten olen nyt tuhonnut kaiken, mitä olen tähän mennessä vuodesta 2006 lähtien itse julkaissut omassa Facebook-käyttäjäprofiilissani. Kaikki tilapäivitykset, kuvat ja videot on siirretty julkaisujen hautausmaalle – tai näin ainakin uskon. Suuri määrä kallisarvoista tajunnanvirtaa on nyt kadotettu ikiajoiksi.

Vai onko?

Facebook Timeline tulee jouluksi

Sitten vaan odotellaan

Valmistelut on tehty, ja nyt jäädään odottamaan suurta mullistusta. Saapas nähdä miten käy, pysyvätkö vanhat grillauskuvat ja muut hengentuotokset haudassaan, vai pullahtaako joku jäännös vielä ihmeteltäväksi. Ja jos pullahtaa, pysyykö sen näkyvyys edelleen asettamieni yksityisyysasetusten puitteissa. Tämä on hyvin jännittävää.

Tervetuloa joulu – ja tervetuloa Facebook Timeline!

PS. Empiirisen testin tuloksiin palataan heti kun ne ovat käytettävissä. Kun Facebookista on kyse, täsmällistä ajankohtaa on melko vaikea ennustaa.