Valitse sivu

Median ja teleoperaattoreiden konvergenssi tulee – taas kerran

DNA osti Welhon ja samalla Sanoma kiinnityksen operaattoribisnekseen. Onko tämä nyt merkki median ja teleoperaattoreiden lähentymisestä eli konvergenssistä? Jaaha, saapa nähdä..

Sattui viikko sitten lauantaina korviin Radio Suomen haastattelu, jossa DNA:n toimitusjohtaja Riitta Tiuraniemi kommentoi Welho-DNA-kauppoja. Hän mainitsi median ja operaattoreiden yleisen konvergenssin (lähentymisen tai sulautumisen) yhtenä kaupan motivaattorina. Mediatalojen ja operaattoreiden lähentyminen on kuulemma nyt käynnistymässä.

Konvergenssi oli kova sana viimeksi 10 vuotta sitten

Tiuraniemen kommentti herätti nostalgisia muistoja 10 vuoden takaa. Tuolloin mediatalojen ja operaattoreiden tulevaisuutta nimittäin kuvailtiin suurinpiirtein samoin sanakääntein. Olin itse varsin konkreettisesti mukana, sillä vuoden 1999 syksyllä minut rekrytoitiin nykyisin Aina Groupina tunnettuun media-teleoperaattori-konvergenssiyhtiöön – tekemään juuri tätä mediatalon ja teleoperaattorin lähestymistä ja yhdistymistä.

Ei ole konvergenssiä näkynyt

Kymmenessä vuodessa konvergenssi ei kovin paljoa ole edennyt. Hämeenlinnassakin on palattu suunnilleen lähtökuoppiin ja nykyisin Aina Group kertoo olevansa ”kuluttajien ja yritysten viestintäratkaisujen toimittaja, jolla on kaksi liiketoiminta-aluetta: media ja ICT.” Sen kummempia konvergenssipalveluita ei ole muidenkaan mediatalojen tai teleoperaattoreiden toimesta markkinoille tullut, ainakaan pysyvästi. Koko teemasta ei viimeisen viiden vuoden aikana ole paljoa pöristy.

Mutta tuleeko se konvergenssi nyt oikeasti?

Sen kun tietäis. Pitäisi kai ensiksi pohtia, mikä on muuttunut ja erityisesti sillä tavalla, että mediatalojen ja teleoperaattoreiden lähentyminen oikeasti tapahtuisi siten, että se näkyisi myös kuluttajille.

Yksi merkittävä muutos ainakin on tapahtunut 10 vuodessa: mediatalojen monopoli sähköisen sisällön julkaisemisessa on ikiajoiksi murtunut. Sisällön tuottamiseen osallistuvat nyt yksityiset ihmiset sekä yritykset ja muut organisaatiot, jotka internetin avulla voivat tavoittaa kohdeyleisönsä suoraan.

Mediatalojen mahdollisuuksia hallita tulevaisuuden sisältömarkkinaa voi pohtia tarkastelemalla vaikkapa suosittuja älypuhelinsovelluksia: kuinka suuri osa niistä on vanhojen mediatalojen julkaisemia?

Mediatalojen ja teleoperaattoreiden konvergenssi on edelleen mahdollista. Mutta jotta se tuottaisi merkittäviä liiketoiminnallisia tuloksia, huomio pitäisi nyt kohdistaa vain ja ainoastaan asiakkaisiin. Ilman palveluita joista asiakkaat haluavat maksaa konvergenssi säilyy omistajatason harjoituksena. Ja keskenään osakkeita vaihtamalla eivät sen enempää mediatalot kuin operaattoritkaan suuremmiksi kasva.

Että ehkä se sitten seuraavan kymmenen vuoden aikana tulee. Tai sitten ei.


Sosiaalinen media ja työpaikan asioista puhuminen – sosiaalisen median kysymysmerkit osa 2

Käynnistin jokunen aika sitten artikkelisarjan, jonka tavoitteena on nostaa esiin joitakin sosiaaliseen mediaan liittyviä kysymysmerkkejä erityisesti yritysten ja muiden organisaatioiden näkökulmasta. Ensimmäisessä osassa aiheena oli yksityisyyden suoja. Tässä toisessa osassa pohditaan sosiaalista mediaa paikkana, jossa työpaikan asioista voi puhua myös liikaa.

Sosiaalisen median käyttö asiakas- ja muiden sidosryhmäsuhteiden hoidossa kiinnostaa yrityksiä ja muita organisaatioita. Sosiaalisen median kontrolloimaton ja laajaan osallistumiseen perustuva ympäristö kuitenkin myös arveluttaa. Karkaavatko liikesalaisuudet ja muut laajempaan jakeluun kuulumattomat tiedot maailmalle jos koko henkilökunta lörpöttelee verkossa firman asioista?

Työpaikan asioista on puhuttu ennenkin vapaa-ajalla

Työpaikan asioista on aina puhuttu vapaa-ajalla, joko kotona tai ystävien kesken. Sosiaalinen media on oikeastaan vain yksi uusi paikka käydä näitä keskusteluja. Ongelmalliseksi sosiaalisen median tekee se, että siellä esitetyt näkemykset eivät haihdu puheena ilmaan vaan ne jäävät talteen ja voivat myös levitä verkossa hallitsemattomasti. Se mikä kerran saa siivet, ei enää ole kenenkään hallinnassa.

Onko tullut aika pelätä sosiaalista mediaa?

Monissa yrityksissä on suhtauduttu negatiivisesti henkilökunnan sosiaalisen median käyttöön työpaikalla. Joissakin yrityksissä on jopa kielletty Facebookin ja vastaavien palveluiden käyttö työpaikan tiloissa ja työaikana. Tämän taustalla voi olla pelko työajan väärinkäytöstä, mutta onko osasyy kieltoihin pelko siitä, että henkilökunta myös lörpöttelee työasioista liian leväperäisesti verkkokavereilleen? Tätähän pelättiin aikoinaan sähköpostin käytön yleistyessä, jolloin kauhuskenaariona pidettiin liikesalaisuuksien singahtamista maailmalle harkitsemattomien sähköpostiviestien mukana. Onko tämä pelko nyt noussut uudestaan esiin?

Vanha tiedottamisen ja PR:n malli vs sosiaalinen media

Tiedottamisen tarkkaa kontrollia on pidetty yrityksen maineenhallinnan keskeisenä välineenä. Tiedottaminen hoidetaan keskitetysti ja vain harvoilla ja valituilla on oikeus puhua yrityksen asioista julkisesti – usein tiedotteiden muodossa. Tiukalla kontrollilla pyritään varmistamaan että se mitä sanotaan on aina virallisen tiedottamislinjan mukaista.

Vanhan tiedottamislinjan säilyttämisen näkökulmasta sosiaalinen media on hankala paikka. Pitäisikö myös sosiaaliseen mediaan osallistuvia työntekijöitä vaatia noudattamaan yrityksen yleistä tiedottamisen linjaa – siis useimmiten pidättäytymään puhumasta? Vai onko tällaiseen edes mitään tarvetta, siis haluaako edes kukaan puhua työpaikkansa asioista Facebookissa?

Tai voisiko työntekijöiden osallistumisen jopa kääntää kilpailueduksi valjastamalla sosiaaliseen mediaan osallistuva henkilökunta osaksi yrityksen tiedottamista? Miten tämä voisi vaikuttaa esimerkiksi työnantajakuvaan?

Lue myös artikkelisarjan ensimmäinen osa – Sosiaalinen media ja yksityisyyden suoja.

4 syytä miksi ihminen ei osta

Ihminen tekee ostopäätöksen kun hän on siihen valmis. Mutta mikä estää ostopäätöksen syntymisen?

Ainakin seuraavat neljä syytä:

1) Ei ole tarvetta – ihmiset ostavat tuotteita ja palveluita ratkaistakseen jonkin ongelman, joko konkreettisen tai henkisen

2) Ei ole rahaa – tarve voi olla olemassa mutta ostaminen ei siitä huolimatta ole mahdollista

3) Ei ole kiire – ihminen osaa joskus jopa pidättäytyä ostamisesta

4) Ei ole luottamusta myyjään – ihminen kyllä ostaa mutta ei tältä myyjältä

Tarvetta emme voi luoda, mutta voimme auttaa asiakasta hahmottamaan oman ongelmansa siten, että siihen voi löytää konkreettisen ratkaisun.

Rahaa emme voi tehdä, mutta voimme auttaa asiakasta asettamaan ostokohteita tärkeysjärjestykseen.

Emme voi hoputtaa, mutta joskus voimme tehdä päätöksestä tärkeän juuri nyt.

Luottamusta saamme ainoastaan toimimalla siten, että asiakas haluaa jatkaa keskustelua kanssamme.