Muutos on vaarallinen

Kirjoittanut Jari Juslén. Tallennettu aiheeseen Markkinointi, Strategia

Sammakko jää kattilaan kiehumaan

Yrityksiä ympäröivä maailma muuttuu petollisen hitaasti. Siksi monet vaarantavat nyt tulevaisuutensa, koska eivät havaitse ajoissa tarvetta muuttaa strategiaansa ja markkinointimenetelmiään.

Photo credit: purpleslog

Muutoksen hitaus on vaarallista

Kirjoitin kirjan Netti mullistaa markkinoinnin vuonna 2009. Sen alkusivuilta löytyy markkinoinnin muutokseen liittyvä näkemys:

Suuret teknologiset innovaatiot yleistyvät hitaammin kuin aluksi odotetaan. Yleistyttyään ne vaikuttavat ympäristöönsä huomattavasti voimakkaammin kuin olisimme voineet kuvitella.

Muutoksen hitaus antaa mahdollisuuden sen kieltämiseen. Kun sosiaalinen media ei yhdessä vuodessa mullistanutkaan kaikkea, tämä tulkitaan niin, ettei se koskaan vaikuta mihinkään.

Hyvin vaarallinen tulkinta.

Yritykset ovat kuin sammakot kattilassa

Olet ehkä kuullut tarinan uiskentelevasta sammakosta kattilassa, jota aletaan hiljalleen kuumentaa liedellä. Sammakko osaa sopeutua ulkoisen ympäristön lämpötilaan taitavasti ja se pystyy siksi pitämään olonsa mukavana veden lämmetessä. Lopulta käy kuitenkin huonosti, sillä sammakko jatkaa sopeutumisstrategiaansa liian kauan – kun se viimeinen tajuaa pyrkiä pois kattilasta, on jo liian myöhäistä ja sammakkoparka kiehahtaa kuoliaaksi.

Sama kohtalo vaanii nyt markkinoijia, jotka vastaavat muutokseen vääränlaisella sopeuttamisella. On liikaa mietittävää ja nykyiset markkinointimallit näyttävät toimivan, joten muutokseen ei tunnu olevan tarvetta. Pysyminen omalla mukavuusalueella ja ulkona etenevän muutoksen kieltäminen kuitenkin johtavat yritysten kohdalla siihen, että niiden yhteys asiakkaisiin vähitellen heikkenee. Tämän seuraukset puolestaan ovat aina kohtalokkaita.

Tervetuloa vuoteen 2012

Muutos jatkuu vuonna 2012. Mikä tärkeämpää, se on myös selkeästi voimistumassa. Digitaalinen maailma on tänä vuonna täysin erilainen kuin vuonna 2009. Monet asiat ovat edenneet parissa vuodessa jättimäisin harppauksin. Esimerkiksi Facebook on muuttunut perusteellisesti, sekä yksityiskäyttäjän että markkinoijan näkökulmasta.

Markkinointipäättäjä: kattilasta hyppäämisen aika on tässä ja nyt. Vesi poreilee jo. Tulevaisuudessa menestyvät vain ne, jotka tekevät päätöksen muuttaa strategiaansa ja markkinointiaan tänään. Myöskään sisäiset muutokset eivät toteudu hetkessä, joten mitä nopeammin muutos käynnistetään, sitä nopeammin se alkaa vaikuttaa.

Muutoksen tärkeyden oivaltaminen ja sen välttämättömyyden hyväksyminen ovat edellytyksiä oikeiden päätösten tekemiselle. Ensimmäinen tehtäväsi on siksi ottaa selvää vaihtoehdoista ja mahdollisuuksista, joita sinun yrityksesi tai organisaatiosi voi hyödyntää parantaakseen kilpailuasemaansa. Unohda ympäripyöreät some-strategiat ja muu humpuuki, tarvitset konkreettisia ja toteutuskelpoisia menetelmiä, jotka vaikuttavat yrityksesi tulokseen.

Tietoa muutoksen tueksi – tule ilmaiseen verkkoseminaariin 12.1.2012 klo 8.30 – 9.30

Avainsanat:, ,

Trackback sivustoltasi.

Jätä kommentti